Maankohoaminen muokkaa maisemaa

Pohjanmaan rannikolla muutos näkyy jo yhden sukupolven aikan


Tuolla, missä kasvaa nyt rantalepikköä, opin pikkupoikana uimaan. Nyt samasta paikasta hakataan polttopuita, kertoo Göran Bylund, joka on konkreettisesti kokenut synnyinseudullaan maankohoamisen seuraukset.

 

koho1

Pohjanmaan asukkaat näkevät elämänsä aikana uusien saarien nousevan, merenlahtien kuroutuvan umpeen ja muuttuvan kuivaksi maaksi. Suomen pinta-ala kasvaa vuosittain vajaalla kymmenellä neliökilometrillä. Eniten uutta maata syntyy Merenkurkun alueella, arviolta noin neliökilometri vuodessa. Jo yhden sukupolven aikana muutokset ovat suuria, lähes metri sadassa vuodessa. Pohjanmaan matalissa rannikkovesissä se merkitsee huomattavia, ei pelkästään maisemallisia muutoksia, vaan myös kasvisto ja eläimistö ovat jatkuvassa muutoksen tilassa. Merenkurkun saaristo on maailman nuorinta maisemaa.

Satamia siirretään

Jo vuosisatojen ajan maakohoaminen on vaikuttanut monen Suomen rannikkokaupunkien ihmisten arkeen. Isojen laivojen satamapaikkoja on jouduttu siirtämään kauemmaksi merelle parin sadan vuoden välein. Siellä täällä Pohjanmaan rannikkoalueella voi nähdä vanhoja kivisiä laitureita kuivalla maalla. Se, mikä oli ennen merenpohjaa, voi olla nyt viljeltyä maata. Paikannimistökin kertoo kehityksestä. Nyt kaukana merenrannasta sijaitsevien peltoaukioiden, metsäsaarekkeiden ja mäkien nimet muistuttavat merenlahtia, salmia ja saaria.

- Vielä 1970-luvulla vesi oli tällä korkeudella, kertoo Göran Bylund osoittaessaan sormellaan kuivalle maalle jääneen venevajan puiseen nurkkahirteen lovettua merkkiä. Nyt vesiraja on paennut usean metrin päähän.

koho2

Vuoden 2011 pohjanmaalaiseksi kyläksi valitun Harrströmin idyllinen kalastajakylä sijaitsee Korsnäsin kunnassa 55 kilometriä Vaasasta etelään. Tienvarren kyltti Kalasatama, Fiskehamn, on yhä paikallaan, vaikka sataman toiminta on hiljentynyt. Kuka tahansa ei voisikaan lähteä merelle veneellään. Vain kokeneet paikalliset tietävät oikean reitin ulapalle kivikkoisen matalan veden halki. Veneet puikkelehtivat siksakkia kohti avovettä. 

- Kalastus oli aikoinaan kyläläisten tärkein elinkeino. Nuottien, verkkojen ja rysien avulla pyydystettiin siikaa, ahventa, silakkaa ja haukea. Hylkeenpyytäjät lähtivät kevättalvella viikkojen ajaksi isoilla veneillään pyyntiin. Nyt ei ole jäljellä ainuttakaan ammattikalastajaa. Kalastus on muuttunut teolliseksi toiminnaksi. Ennen se työllisti tuhansia rannikon asukkaita. Turkistarhauksesta tuli monille korvaa elinkeino, kertoo Göran Bylund.

Harrströmin sataman venevajat sijaitsevat kolmessa rivissä. Vanhimmat ja taimmaiset, kaukana rannasta sijaitsevat, ovat lähes 100 vuotta vanhoja. Seuraava rivi, sekin jo kuivalla maalla, on pystytetty vuosikymmeniä sitten. Uusimmat ovat veden rajassa. Jokainen sukupolvi joutuu rakentamaan omat venevajansa.

koho3

Perinnemaisema uhkaa kadota

Merestä paljastuneen maan kasvillisuus ja eläimistö noudattavat niin sanottua sukkessiokehitystä. Lähimpänä rantaa kasvaa ruohoja ja heiniä, jotka sietävät ajoittain veden alle joutumista. Rantalinjan yläpuolella kasvaa tyrnipensaat sekä ensimmäiset puut, kuten harmaa- ja tervaleppää. Pidempään kuivana olleille alueille ilmestyy kuusia ja mäntyjä. Monin paikoin ihmisen toiminta on kuitenkin vaikuttanut luonnon kehitykseen. Laidunnus ja niitto muuttavat alueet hakamaiksi eikä metsittyminen pääse alkamaan. Maisema pysyy avonaisena.

- Ennen kylän lehmät ja lampaat vietiin toukokuussa saariin ja haettiin pois talkoovoimin myöhemmin syksyllä. Ajoketjun avulla lampaat ohjattiin rantaan, jossa veneet odottivat valmiina. Näin ei tehdä enää. Seuraus on se, että maisema ensin pusikoituu ja lopuksi metsistyy. Muutos on nopea ja kaunis perinnemaisema häviää ehkä lopullisesti, harmittelee Göran Bylund. 

Merenkurkku on Pohjanlahden kapein kohta. Ruotsin rannikko on 150 kilometrin päässä, uloimmilta saarilta mitattuna vain 25 kilometriä. Ensimmäisen maailmansodan aikana Merenkurkun yli jäätä pitkin salakuljetettiin nuoria miehiä Ruotsin kautta Saksaan saamaan sotilaskoulutusta. 1930-luvullla kieltolain aikana rahdattiin pirtua. Sotavuosina Uumajan ja Vaasan välisellä jäätiellä kuljetettiin kuorma-autoilla elintarvikkeita ja vaatteita, joista Suomessa oli pula.

Merenkurkku on syvimmällään vain 25 metriä. Maankohoaminen on täällä noin sentti vuodessa.

- Parin tuhannen vuoden kuluttua on mahdollista kävellä kuivin jaloin Ruotsin puolelle. Perämerestä on tullut Peräjärvi, tietää Göran Bylund.

koho4


TÄSTÄ ON KYSYMYS


JÄÄKAUDEN ULKOILMAMUSEO

Kolme kilometriä jäätä! Se oli riittävän suuri massa puristamaan maankuoren lommolle. Suomi vapautui jäästä noin 10 000 vuotta sitten. Samalla, kun jäätikkö suli, alkoi maankuori palautua alkuperäiseen muotoonsa. Jääkauden päättyessä Itä- ja Pohjois-Suomessa oli eniten alueita, jotka eivät jääneet veden alle. Maa kohotessa merestä nousi esiin luotoja ja saaria. Vähitellen kuivan maan osuus kasvoi.

Jään on arvioitu painaneen maankuorta noin kilometrin verran alemmas. Tutkijoiden mukaan maankohoamista on jäljellä vielä noin 100-150 metriä, joten se jatkuu vielä tuhansien vuosien ajan, tosin vähitellen hidastuen. Maapallon ikään (4,5 miljardia) verrattuna maankohoaminen ilmiönä on ajallisesti äärimmäisen lyhyt.

Merestä irralleen kuroutuvista lahdista syntyy fladoja, joista on vielä yhteys merelle. Lopulta yhteys mereen katkeaa ja näin on syntynyt kluuvijärviä. Niiden lajisto on lähinnä makeaveden lajeja, sillä suolaista merivettä pääsee niihin vain kovilla tuulilla tai meriveden ollessa tavallista korkeammalla. Suojaisat ja matalat fladat ja kluuvijärvet lisäävät monimuotoisuutta, sillä ne ovat tärkeitä kalojen, kuten ahvenen ja haukien kutualuetta. Myös hyönteiset ja linnut viihtyvät niillä.

Maankohoaminen on voimakkainta Perämeren alueella, Etelä-Suomessakin vielä 3-5 millimetriä vuodessa. Monet varsinaissuomalaiset mäet ovat olleet aikoinaan saaria ja ympäröivät saviset pellot muinaista merenpohjaa. Suomenlahden pohjukassa maakohoamista ei enää tapahdu.

Osasyynä maankohoamiseen on pidetty mannerlaattojen liikettä. Useimpien tutkijoiden mukaan maankuoren tektoniset liikkeet eivät kuitenkaan yksin riitä selittämään maankohoamisen nykysuuruutta. Toisaalta maa ei kohoa Pohjois-Puolan alueella, vaikka sekin oli mannerjään peitossa.

Pääsy Unescon Maailmaperintöluetteloon

Vuonna 2006 Merenkurkku ylsi Unescon maailmaperintöluetteloon ensimmäisenä Suomen luontokohteena. Siten se luokitellaan yhtä arvokkaaksi kuin Australian Suuri valliriutta tai Galápagossaaret. Maankohoaminen ei ollut ainut syy, vaan siihen vaikutti myös saariston rikas luonto ja omaleimainen saaristolaiskulttuuri. Listalle pääsyä avitti myös Pohjanlahden Ruotsin puoleinen Korkearannikko, Höga Kusten, joka oli valittu Unescon maailmaperintöluetteloon jo aikaisemmin. Ruotsin Merenkurkun jyrkkäpiirteiset rantakalliot ja Pohjanmaan matalapiirteinen rannikko muodostavat nyt yhdessä kokonaisuuden, joka kertoo havainnollisesti jääkauden aiheuttamista geologisista prosesseista.

Suomen puolella Merenkurkun suojelualue sijaitsee viiden kunnan alueella: Korsnäs, Maalahti, Vaasa, Mustasaari ja Vöyry. Saaria on yhteensä noin 5600. Uusia syntyy koko ajan ja vanhoja yhdistyy toisiinsa.