Boren lippulaiva


Nolla-Bore palasi kotiin


Voi elämän kevät! Tollane raato! Nuorenmiehen pettymys Tukholman Skeppsbronin satamassa joskus 1970-luvulla oli suuri, kun tuli tieto, että Siljan uusi autolautta oli tilapäisesti vaihtunut vanhaan Boreen.

 

bore1


 

Ei kestänyt kuin tovi ymmärtääkseni laivan sisätiloissa, että nyt on kyseessä jotain ainutlaatuista. S/s Bore edusti katoavaa höyrylaivaperinnettä. Olin etuoikeutettu, kun sain vielä kokea wanhan ajan tunnelman.

S/s Boren historia alkaa vuonna 1960 Oskarshamnin telakalta, kun Höyrylaiva Oy Boren lippulaiva valmistui. Yhtiöllä oli jo olemassa Bore I, II ja III. Uudelle, Suomen suurimmalle nykyaikaisimmalle autolautalle, ei haluttu antaa suurinumeroista nimeä. Alusta alettiin kutsua nimellä Nolla-Bore.

Boren synty ajoittuu aikaan, jolloin vanhat laivat oli tarve korvata uusilla. Laivayhtiön suurin omistaja, Hans von Rettig, halusi ykkösalukseensa vielä höyrykoneen. Boresta tulikin eräs viimeisimmistä rakennetuista matkustajahöyrylaivoista.

S/s Boressa oli 1028 matkustuspaikkaa, 333 hyttipaikkaa ja 50 paikkaa henkilöautoille sekä neljä bussipaikkaa. Autopaikkojen määrä oli huomattavasti enemmän kuin mitä oli aikaisemmissa laivoissa. Sisään ajettiin laivan sivulta. Alus ajoi seitsemäntoista vuoden ajan Turku-Tukholma-reitillä. Sen jälkeen se oli vielä hetken käytössä muualla. Lopulta Bore makasi pitkiä aikoja tyhjänpanttina Aurajoessa Barkerin puiston edustalla.

Boren uusi elämä alkoi, kun se myytiin Kotkaan Partasen perheyritykselle. Höyrykoneet vaihdettiin dieselmoottoreihin. Sisätilat kunnostettiin vanhaan kunnioittaen. Nimi vaihtui Kristiina Reginaksi. Kun tuli valmista, alus aloitti suositut risteilyt eri puolilla maailmaa. Reissuja tehtiin yli 20 vuotta maailman merillä. Lokikirjaan tuli merkinnät 40 eri maasta ja 216 eri satamasta.


bore2


M/s Kristiina Reginan risteilyt jatkuivat vuoteen 2010, kunnes tiukat turvallisuusmääräykset astuivat voimaan. Aluksen osti turkulainen Oy S/S Borea Ab. Hankkeen puuhamies Johnny Sid, Martinmäen poikia, siirrätti aluksen Naantaliin maalattavaksi alkuperäisen väriseksi. Sen jälkeen Bore hinattiin kotisatamaansa Turkuun. Lopullinen laituripaikka löytyi Forum Marinumin kupeesta. Boren uusi elämä jatkuu museo-, majoitus- ja ravintolalaivana. Alus tarjoaa muun muassa hostel-tyyppisen edullisen yöpymismahdollisuuden.

www.msborea.fi/www/