Amélien jalanjäljillä Montmartrella

Elokuvan kahvila on oikeasti olemassa


Paistettuja kananmunia, paahtoleipää, croisantteja ja mustaa kahvia. Elokuvatähtösen Amélien mukaan nimetty tuhti aamupala maistuu nälkäiselle. Café des Deux Moulins, Kahden tuulimyllyn kahvila, on hyvä paikka aloittaa Montmartreen tutustuminen. Kahvilan sisutus on säilytetty elokuvan aikaisessa asussaan. Tämä on juuri se paikka, missä nuori pariisilaistyttö Amélie oli tarjoilijana.

ameli1

 

Vaikka tupakkatiskillä työskentelevää luulosairasta Georgettea ei juuri nyt näy, ei myöskään muita elokuvan näyttelijöitä, kuten tarjoilija Ginaa ja hänen mustasukkaista miesystäväänsä, on kahvilan tunnelma hyvin aito. Elokuvan päähenkilöstä muistuttavat seinille ripustetut Amélie-aiheiset valokuvat. Ranskalaisohjaajan Jean-Pierre Jeunet’n hunajalla kuorrutetussa rakkauskomediassa kamera kiertää Pariisin Montmartren katuja, puoteja ja kahviloita. Elokuvan kuvauspaikat ovat oikeasti olemassa. Ne on myös helppo löytää.

Amélie ei ollut ensimmäinen elokuva. a Butte, Kukkula eli Montmartre on tarjonnut kulissit monelle muullekin tunnetulle elokuvalle aina Edith Piafista, Pariisin varpusesta, Oscar-ehdokkuuksia kahmineeseen Moulin Rouge -elokuvamusikaaliin. Kuuluisa Punainen mylly ja Pigallen Punaisten lyhtyjen alue sijaitsee vain korttelin päässä Amélien kahvilasta.

 

amelie2

 

 

Kukkulan värikäs menneisyys


Nykyään Montmartren kujat kuhisevat matkailijoita. Toista oli yli 100 vuotta sitten. 1800-luvulla Montmartre oli Pariisin kupeessa sijainnut pieni maalaiskylä. Alueen alkuperäinen nimi ”Marttyyrien kukkula”, Mont des Martyrs, juontaa 200-luvulle, jolloin Pariisin ensimmäinen piispa Denis mestattiin. Tarinan mukaan piispa nosti katkaistun päänsä maasta ja käveli vielä tovin matkaa. Tapahtumaa todistaa Suzanne-Buisson -aukio, jossa pyhimys Denis kantaa yhä irtileikattua päätään.

1800-loppuun mennessä bordellit, kapakat ja kabareet valtasivat alueen. Montmartren värikäs elämä ja edullinen vuokrataso houkuttelivat taiteilijoita. Toulouse-Lautrec tallensi Punaisen myllyn tanssijoita. Pierre-Auguste Renoir maalasi kankaalle Moulin de la Galetten remuavaa elämää. Heidän jälkeensä 1900-luvun alussa saapuivat Pablo Picasso ja Georges Braque kehittäen kubismin. Heidän alkuperäinen Le Bateau-Lavoir -ateljeeta ei enää ole, mutta ympäristö on säilynyt hyvin. Edellä mainittujen lisäksi muun muassa Henri Matisse, Vincent van Gogh, Claude Monet, Maurice Utrillo viihtyivät Montmartren inspiroivassa ilmapiirissä. Alueesta tuli Pariisin taiteilijaelämän keskus.

Nykyinen Montmartre on puhdas ja siisti. Viime vuosisadan boheemia tunnelmaa on enää vaikea löytää. Silti kukkula vetää matkailijoita puoleensa. Kun siirtyy turistivirtojen ulkopuolelle, löytää vielä pienen kylän tunnelmaa kivettyneine kujineen. Jopa kukkulan suosittu aukio place du Tertre, huolimatta turistimassoista, on ihan viehkeä. Aukion vanhat talot luovat viime vuosisadan ilmapiiriä, etenkin jos ei anna turistikrääsää myyvien kauppojen ja tusinamaalarien häiritä tunnelmaa.

amelie4

Pariisin erikoisin kirkko


Montmartren suosituin nähtävyys on sokerinvalkoinen Sacré-Coeurin kirkko. Ensimmäisen maailmansodan jälkeen valmistunut pyhättö sijaitsee Pariisin korkeimmalla paikalla. Tänne kannattaa tulla pelkästään upeiden näköalojen ansiosta. Jos kunto riittää, voi nousta jyrkät portaat ylös kirkolle. Vaivattomimmin näköalapaikalle pääsee funicularin kyydissä. Amélie-elokuvastakin tutut jyrkät rinneportaat täyttyvät kauniina päivänä maisemien ihailijoista. Jos nämäkään näkymät eivät riitä, voi nousta vielä korkeammalle kirkon kupoliin.

Pariisi on hautabongareiden paratiisi. Montmartrellakin on oma hautausmaansa. Tunnelmallisen alueen tunnetuimmat merkkihenkilöt ovat taidemaalari Edgar Degas ja saksofonin keksijä Adolphe Sax. Kirjailija Emile Zolan lähellä pääporttia sijaitsevaa muistomerkkiä ei voi olla huomaamatta. Vainajan maalliset jäännökset on kuitenkin siirretty Panthéoniin, Ranskan kuuluisimpien kansalaisten hautapaikkaan.

 

 amelie5

 

Montmartren nähtävyyksiä


Café des Deux Moulins


Amélien kahvila sijaitsee rue Lepicin ja rue Cauchoisin kulmassa. Blancen metroasemalta Punaisen myllyn kupeelta on lyhyt, korttelinpituinen kävelymatka kahvilalle.

Amélien vihanneskauppa


Rue des Trois-Frèresiltä löytyy kauppias Collignonin vihanneskauppa. Sekin on siis oikeasti olemassa. Täällä Amélie kävi säännöllisesti ruokaostoksilla.

 

Sacré-Coerin basilika


Montmartren tunnetuimpaan nähtävyyteen voi tutustua ilmaiseksi. Kupoliin on erillinen maksu. Kirkko on aktiivisessa käytössä, mutta messukin aikana ulkopuoliset pääsevät sisälle.

Metro: Abbesses tai Anvers. Ylös kirkolle pääsee funicularilla tai jyrkkiä portaita nousten.

 

Moulin Rouge


Punainen mylly on Montmartren symboli. Se on toiminut kabaree-paikkana vuodesta 1889. Moulin Rouge tuli kuuluisaksi riettaista esityksistään ja Toulouse-Lautrecin julisteista. Täällä voi yhä nähdä vähäpukuisten cancan-tanssijoiden suoristavan sääriään. Hintavaa esitystä voi seurata myös illalliseen yhdistettynä. Liput kannattaa varata etukäteen osoitteesta www.moulinrouge.fr

Osoite: 82 boulevard de Clichy.

Metro: Blance.

 

Musée de Montmartre


Montmartren vanhimmassa 1600-luvun rakennuksessa sijaitseva museo kertoo kukkulan historiasta. Tässä talossa asui muun muassa Pierre-Auguste Renoir.

Osoite: 12 rue Cortot.

Metro: Lamarck-Caulaincourt.

 

Espace Montmartre Salvador Dali


Museo esittelee Dalin surrealistisia teoksia. Esillä on yli 300 maalausta.

Osoite: 11 rue Poulbot (lähtee place du Tertreltä).

www.daliparis.com


Keväinen Pariisi on kauneimmillaan


Kevät saapuu Pariisiin kuukautta aikaisemmin kuin Etelä-Suomeen. Huhti-toukokuu on paras ajankohta Pariisin matkalle. Katukahvilat täyttyvät ja Seinen rannat kuhisevat turisteja. Kaupunki on matkailijan runsauden sarvi. Pariisissa on niin paljon nähtävää, että väistämättä se toinenkin reissu menee vielä pakollisia kohteita koluten.

Pariisi on siitä mukava kaupunki, että täällä voi myös jättää suosiolla pakolliset kliseet vähemmälle. Hyvällä omatunnolla voi lorvia katukahviloissa ja seurata, miten koko maailma soljuu ohitse. Siitä vaan istumaan raharikkaiden kantakahviloiden eturiviin. Käteen sopivasti Le Figaro tai jonkun ahdistuneen eksistentialistin teos. Les Deux Maggotissa tai Café de Florassa saa ihmetellä, voinko kahvikuppi ylipäätään maksaa näin paljon. Mutta mitä ei maksaisi saadessaan tovin istua muotiväen, filmitähtien tai muuten vain itseään tärkeänä pitävien ihmisten seurassa.

Pariisiin ei kannata lähteä ilman etukäteissuunnitelmaa. Kaikkea ei ehdi nähdä.