Amadeus
 

Milos Forman putsasi palkintopöydän vuonna 1984: Amadeus -elokuva voitti peräti kahdeksan Oscaria. Jopa Formanin aikaisempi hittimenestys Yksi lensi yli käenpesän hävisi viidellä Oscarillaan Amadeukselle.

Mo1

Klassikkoelokuvan teossa oli eräs käytännönongelma: Milos Forman halusi filmata  Amadeuksen Prahassa, entisessä kotikaupungissaan. Ohjaaja oli loikkari,  toisinajattelija, joka oli paennut kommunistisesta Tšekkoslovakiasta, joten paluu Prahaan ei ollut itsestäänselvyys.

Milos Forman syntyi ennen toista maailmansotaa Čáslavissa nykyisen Tšekin  tasavallan alueella. Hän jäi orvoksi, sillä hänen vanhempansa saivat surmansa natsien  keskitysleirillä. Milos varttui sukulaisten huomassa. Jo nuorena hän unelmoi  käsikirjoituksien teosta. Ura alkoi opiskelemalla Prahan taideakatemiassa.  Ensimmäiset käsikirjoitukset syntyivät 1950-luvulla ja ensimmäinen elokuvaohjaus  vuonna 1963.



Loikkaus Länteen


Formanin uuden aallon elokuvat olivat Tšekkoslovakiassa suosittuja, mutta Varsovan liiton panssareiden ilmaantuminen pääkaupungin kaduille päätti liberaalisen Prahan kevään vuonna 1968. Forman oli tapahtuminen aikana Pariisissa, tšekkiläisen työnantajansa mielestä laittomasti. Niinpä Forman ei palanut enää kotimaahansa, vaan siirtyi New Yorkiin ja myöhemmin Hollywoodiin.

Amadeus-elokuvan tapahtumat sijoittuvat 1700-luvun Wieniin. Kuvauksia varten sopivia kohteita olivat myös Budapest ja Praha, koska myös niissä on runsaasti 1700-luvun arkkitehtuuria. Forman päätyi yhdessä tuottaja Saul Zaentzin kanssa Prahaan, koska se oli säästynyt ajan saatossa parhaiten. 1980-luvun kommunistisen Prahan vanhastakaupungista puuttuivat asfalttikadut, neonvalot ja TV-antennit. Kameraa saattoi kääntää 360 astetta ja 1700-luvun tunnelma säilyi. Historialliset rakennukset, lavasteet ja upeat puvut antavat elokuvalle dokumentaarista näkökulmaa.

Taloudellisesti Amadeuksen teko oli riskisijoitus, sillä klassisella musiikilla ja pukuloistolla höystetty draamafilmi ei ehkä kuulostaisi houkuttelevalta suuren teatteriyleisön mielestä. Elokuvan näyttelijätkään eivät olleet Hollywoodin suurimpia tähtiä. Siitä tuli kuitenkin suurmenestys. Monet pitävät sitä Milos Formanin parhaana elokuvana.




Musiikki pääosassa


Elokuva perustuu Peter Shafferin menestyksekkääseen näytelmään, joka on elokuvan tapaan
sekoitus faktaa ja fiktiota. Henkilöt ja musiikki ovat aitoa, mutta heidän ympärilleen rakennettu juoni perustuu vain osittain Mozartin elämään. Elokuvassa tapahtumat on sijoitettu Wieniin, vaikka todellisuudessa osa niistä tapahtui Prahassa, jossa elokuva myös suurimmaksi osaksi filmattiin.

Elokuvan parasta antia on tietysti Mozartin musiikki. Tutut sävelmät soivat useaan otteeseen taustalla. Mozart kuvataan sellaisena, kuin hän oikeasti olikin: kevytmielinen, rivo, ja alkoholisoitunut, mutta kuitenkin äärimmäisen lahjakas säveltäjä.

Wolfgang Amadeus Mozartin (Tom Hulce) lisäksi elokuvan pääroolissa on  keisari Josef II:n hovisäveltäjä Salieri (F. Murray Abraham), joka hourupäisenä  vanhuksena väittää murhanneen Mozartin. Väitetäänkin, että Salieri olisi kuolinvuoteellaan tunnustanut mestarisäveltäjän murhan. F. Murray Abraham itse  sekä hänen meikkaajansa saivat kumpikin Oscarit. Elokuvan ensimmäiset kolme  viikkoa meni vanhan Salierin filmaamisessa: maskin laitto kesti joka päivä neljä  ja puoli tuntia!




Amadeus nyky-Prahassa


Prahassa Mozartista on tehty suosittu brändi, johon ei voi siellä olla törmäämättä. Tarjolla on kaikkea mahdollista Mozartiin liittyvää konserteista matkamuistoesineisiin. Säveltäjästä kiinnostuneet voivat osallistua Mozart -aiheiselle opastetulle kävelykierrokselle (www.walks.cz), jossa kuljetaan mestarin jalanjäljissä. Omatoiminen löytää Mozartin elämään liittyvät paikat itsekin.

Mozartin aikakaudella Prahaa hallittiin Habsburgien Wienistä. Böömin protestantit olivat joutuneet katolisten hallitsijoiden ikeen alle. Prahalaisten ja wieniläisten välillä vallitsi jännite, joka selittää osaltaan Mozartin Figaron häiden suosion Prahassa. Ooppera perustui ranskalaiseen näytelmään, jolla on myös poliittinen sanoma: aateliset vastaan rahvas. Itävallan keisari Josef II suhtautui itse nuivasti aiheeseen, koska hän pelkäsi Wienin aatelisten kapinointia. Alistetussa Prahassa Mozart-villitys oli sen sijaan taattu.

Mozart kävi Prahassa kolme kertaa. Tammikuussa vuonna 1787 mestari johti itse Figaron häitä Säätyteatterissa. Toinen kerta oli vielä samana vuonna Don Giovannin kantaesityksen aikaan. Kolmannen kerran säveltäjä vieraili kaupungissa loppukesällä 1791, kun keisari Leopold II:n kruunajaisiin tilattiin ooppera Tituksen lempeys (La clemenza di Tito).




am2

Kuvauspaikat on helppo löytää

Prahan Säätyteatteri ylpeilee yhä Mozartin Figaron häiden ja Don Giovannin esityksellä. Mestariteoksia esitetään siellä läpi vuoden. Amadeus-elokuvassa oopperakohtaukset kuvattiin Säätyteatterin hyvin säilyneensä interiöörissä. Ainoastaan isot kynttiläkruunut piti asentaa paikoilleen elokuvaa varten.

Useimmat Amadeus-elokuvan Prahan kohtauksista filmattiin Hradčanyn ja Mála Stranan alueella. Muun muassa Mozartin asuntona oli eräs Linnanaukion kulmassa sijaitseva barokkirakennus. Strahovin luostarin upeasta kirjastosta on elokuvassa sisäkuvia. Myös Mála Stranan Wallensteinin puutarha ja kaupunginosan kapeat kujat toimivat kuvauspaikkoina.



Prahassa sai juhlia joka päivä


Mozartilla oli Prahassa hyviä ystäviä, joten majapaikka löytyi aina helposti. Mozart vietti usein öitä vaimonsa kanssa vanhankaupungin Kultaisen leijonan majatalossa (Uhelný trh), jonka omisti ystäväpariskunta Josefina ja František Dušek.

Mozart vieraili myös Dušekien ihastuttavassa 1700-luvun alussa rakennetussa asunnossa Villa Bertramkassa kaupungin laidalla. Hänen tiedetään yöpyneen siellä kahdesti: ensimmäisen kerran Figaron häiden ja toisen kerran Don Giovannin aikana. Mukavasta elämästä pitävä Mozart oli innoissaan saadessaan nauttia viihteestä päivittäin ilman taloudellisia huolia. Josefina Dušek muistetaankin vieraanvaraisena emäntänä, jonka pöydät notkuivat herkuista.

Villa Bertramkan seuraava omistaja liikemies Lambert Popelka oli Mozartin suuri ihailija. Hän keräsi arvokkaan kokoelman Mozartiin liittyviä esineitä ja asetti ne esille huoneeseen, jossa säveltäjä oli yöpynyt. Esillä on runsaasti esineistöä, jotka liittyvät Mozartiin. Varmasti aito on säveltäjän hiuskiehkura.



Poikkea Kollikissan kapakkaan


Mála Stranan poikki ylös Hradčanyn alueelle kulkee Neruda-katu, joka esiintyy myös Amadeus-elokuvassa. Kirjailija Jan Nerudan mukaan nimetty katu on Prahan romanttisimpia. Kadun mielenkiintoisia yksityiskohtia ovat seinäkyltit, joilla talot erotettiin toisistaan ennen niiden numerointia. Muun muassa ankkurin, viulun ja joutsenen kuvat löytyvät talojen seinistä. Kerrotaan, että numerossa 33 Bretfeldin palatsissa Mozart tutustui tunnettuun Don Giovanniin eli Casanovaan vuonna 1787.

Neruda-kadun alkupäässä numerossa 2 on mielenkiintoinen kapakka Kollikissa (U kocoura). Sisälle kannattaa poiketa oluelle, sillä näin tekivät usein myös sekä elokuvaohjaaja Milos Forman että itse Wolfgang Amadeus Mozart.