Berliinin


kadonnutta muuria etsimässä


Vuodet vierivät, mutta Saksan kansaa jakaneen muurin paikka kiinnostaa yhä Berliiniin matkaavia. Kylmän sodan symboli katosi kaupunkikuvasta yhtä nopeasti, kuin se pystytettiin.


Muu1

Berliinin oppaat yrittävät kertoa Brandenburgin portille pysähtyneille turistiryhmille missä muuri aikoinaan kulki. Entisen imperialistisen suojavallin paikkaa on vaikea erottaa portin ympäristössä. Eräs yksityiskohta, joka viittaa jaetun Berliiniin aikaan, on Valtiopäivätalon Reichtagin kupeessa olevat valkoiset ristit. Ne on pystytetty tässä kohdassa muurin ylitysyrityksissä menehtyneiden muistoksi. Ristejä on toistakymmentä.

Raja kulki Valtiopäivätalon takana kanavan vartta pitkin kohti Brandenburgin porttia. Tällä kohdalla katuun on merkitty muurin tarkka paikka. Se kaarsi portin edessä siten, että itse portti jäi Itä-Berliinin puolelle. Portin kohdalla muurin paksuus oli pari metriä. Syksyllä 1989 muurin murtumisen yhteydessä välittyi televisiokuvaa, jossa onnelliset berliiniläiset istuivat muurin päällä.



Muuri katosi nopeasti


Berliinin yhdentymisen jälkeen muuri purettiin vauhdilla. Ihmisarvoa alentavasta betoniseinästä ei haluttu jättää jäljelle juuri mitään. Oli kiire täyttää raja-alueen tyhjät tontit ultramoderneilla pilvenpiirtäjillä.
Muuria ei moni arvostanut historiallisena muistomerkkinä, niin vahvasti se symboloi Saksan kahtiajakoa. Vasta myöhemmin on ymmärretty säilyttää DDR:n historiaa.

Muutamin kohdin kadun pinnassa kulkee viiva paikassa, jossa muuri sijaitsi. Siellä täällä on myös tiehen upotettu metallilaattoja (Geschichtsmeile, Historiantie) osoittamaan muurin paikkaa. Idän ja lännen yhteen kasvaminen vie vielä vuosia. Siksi useissa paikoissa keskellä kaupunkiakin voi yhä nähdä tyhjiä tontteja entisellä ”ei kenenkään maalla”. Ydinkeskustan ulkopuolella on vielä muutama yksittäisiä vartiotorneja pystyssä.

Potzdamer Platz on saatu jo valmiiksi. Vanhan Berliinin kiihkeää elämää sykkinyt keskus on kuoriutunut entistä elinvoimaisempana. Alue, jossa jaon aikana kulkivat vain itäsaksalaiset vartiosotilaat, on saanut uuden futuristisen ilmeen. Suuryritysten lasipintaiset, miljoonia maksavat palatsit kohoavat korkeuksiin.




Muu2

Muurista vain muutama pätkä jäljellä


160 kilometriä pitkästä Berliinin muurista on jäljellä enää vajaa pari kilometriä. Jos haluaa nähdä muurista pisimmät pätkät, kannattaa suunnistaa seuraviille paikoille: Bernauder Strasse, Niederkirchnerstrasse (lähellä Checkpoint Charlieta) ja East Side Gallery.

Paras paikka muurin historiasta kiinnostuneille on Mitten pohjois-osassa sijaitseva Bernauder Strasse. Itä- ja Länsi-Berliinin raja kulki katua pitkin siten, että jalkakäytävä kuului lännelle ja kadun varren talot idälle. Jaon alkuvaiheessa osan itäberliiniläisistä onnistui hypätä ikkunasta ulos lännen puolelle. Pian ikkunat muurattiin umpeen ja myöhemmin osa taloista räjäytettiin. 1960-luvun alussa kadun ali rakennettiin useita tunneilta, joita pitkin itäberliiniläisiä pakeni lännen puolelle.

Nykyisin entisellä raja-alueella on näkyvissä yhä pitkä pätkä muuria. Itse asiassa tällä kohtaa on näkyvissä osia sekä itä- että länsimuurista. Bernauder Strasselle on perustettu muurin historiasta kertova museo, Gedenkstätte Berliner Mauer. Museon tiloissa esitellään sanoin, kuvin ja videoesityksin muuriin liittyviä tapahtumia.

 


Checkpoint Charlien kuuluisa rajanylityspaikka


Legendaarinen Checkpoint Charlie oli rajanylityspaikka, jonka kautta muun muassa monet matkailijat siirtyivät jaon aikana idän puolelle. Rajalla koettiin vuonna 1962 kylmän sodan kriittisimpiä hetkiä: amerikkalaisten ja venäläisten panssarivaunujen putket osoittivat uhmakkaasti toisiaan.

Vähän on jäänyt jäljelle: vartiokopin jäljitelmä sekä kuuluisa teksti: You are leaving the American sector. Uteliaita turisteja riittää ja moni käy vilkaisemassa Haus am Checkpoint Charlie -museota, joka esittelee mielikuvituksellisia pakoja ja ihmiskohtaloita.

Korttelin päässä Niederkirchnerstrassella on nähtävänä pitkä pätkä muuria, joka on suojattu "muuritikoilta" metalliaidalla. Innokkaimmat matkamuistojen keräilijät ehtivät kuoria betonia niin, että ruostuneet rautavahvisteet töröttävät esillä

East Side Gallery sijaitsee Spree-joen rannassa. Lännen Kreuzbergin ja idän Friedrichshainin kaupunginosien välinen raja kulki joen tuntumassa Mühlenstrassea pitkin. Tänne jätettiin pystyyn pisin pätkä synkkää muuria, 1,3 kilometriä. Heti yhdistymisen jälkeen 118 taiteilijaa 21:stä maasta peittivät harmaan betoniseinän värikkäillä maalauksillaan.




Muu3



Muuri on uusiokäytössä


Miljoonat betonimuruset ovat olleet suosittuja matkamuistoja. Jatkuvan kysynnän takia nyt myytävien muurinpalojen alkuperäisyydestä ei aina ole enää kuitenkaan varmuutta. Suurempia muurimöhkäleitä on annettu jopa valtiolahjoina eri puolille maailmaa. Suurin osa muurista on kuitenkin hyötykäytössä, sillä se on jauhettu uuden betonin raaka-aineeksi ja upotettiin Saksan moottoriteihin.

Värillisiä betoninmurusia saa vain läntisen muurin ulkopinnasta. Idän puolella ei ollut mitään mahdollisuutta päästä lähellekään muuria. Se pysyi betoninharmaana. Lännen puolella sen sijaan oli mahdollista kulkea aivan muurin kuvetta pitkin.


Vinkit


Tiesitkö, että muureja olikin kaksi


Aluksi rakennettiin tulevan muurin paikalle piikkilanka-aita. Sitten muurattiin itse muuri, joka myöhemmin korvattiin betonielementeillä. Todellisuudessa muureja oli kaksin kappalein: itäinen ja läntinen muuri. Näiden väliin jäi kymmeniä metrejä leveä raja-alue, jonne sijoitettiin vartiotorneja, piikkilankaesteitä, miinoja ja liiketunnistimia.


Muurin faktat


Pystyttäminen alkoi
  13.8.1961.

Muuri murtui  9.11.1989.

Muurin pituus  155 km.

Muurin korkeus  3,6 m.

Muurin paksuus  15 cm.

Vartiotorneja  300.

Ammuttua pakenijoita  Noin 200.

Pakoyrityksiä  Noin 5000.



Karttavinkki


Matkamuistomyymälöissä, lehtikioskeissa ja Muurimuseossa myydään Berliinin opaskarttoja, joihin muurin paikka on merkitty selkeästi.



Gedenkstätte Berliner Mauer


Muurimuseo kertoo havainnollisesti muurin historiaa. Se sijaitsee paikassa, jossa muuria on eniten pystyssä.

Osoite: Bernauder Strasse 111.

Pääsymaksu: Ilmainen.

U-Bahn: Bernauder Strasse.

www.berliner-mauer-dokumentationszentrum.de



Haus am Checkpoint Charlie


Yksityinen museo kertoo esimerkkien avulla erilaisista paoista rajan yli. Varaudu jonottamiseen.

Osoite: Friedrichstrasse 43-45.

U-Bahn: Kochstrasse.

www.mauer-museum.com



Gedenkstätte Normannenstrasse


Stasi-museo
sijaitsee DDR:n vihatuimmassa rakennuksessa. Isossa rakennuskompleksissa on muun muassa DDR:n vihatuimman miehen Stasin johtajan Erich Mielken työhuone. Nähtävänä on myös erilaisia vakoilu- ja salakuuntelulaitteita.

Osoite: Liechtenberg, Ruschestrasse 103.

U-Bahn: Ruschestrasse.

www.stasi-museum.de



The Story of Berlin


Kyseessä on uusi museo, joka nykytekniikalla, äänin ja valoin, vie vierailijan aikamatkalle Berliinin historiaan.
Syvältä rakennuksen alla on 1970-luvun alussa rakennettu atomisäteilyn kestävä pommisuoja. Vain reilut 30 vuotta sitten pidettiin ydinsodan mahdollisuutta niin suurena, että ostoskadun alle rakennettiin tämä yli 5000 hengelle mitoitettu säteilysuoja.

Osoite: Kurfürstendamm 207-208.

U-Bahn: Uhlandstrasse.

www.story-of-berlin.de

Muu4




Liikkuminen Berliinissä


Berliini ei ole kompakti kaupunki, jossa vain kävellään paikasta toiseen. Kohteet sijaitsevat etäällä toisistaan. Julkinen liikenne on hoidettu tehokkaasti. Kaupunki on jaettu kolmeen vyöhykkeeseen (A, B ja C), mutta normaalisti matkailija liikkuu A- ja B- vyöhykkeillä.

Käytössä ovat U-Bahn eli maanalainen, S-Bahn eli lähiliikennejunat ja bussit. Itä-Berliinin puolella kulkevat vielä ratikat. U-Bahn- ja S-Bahn -asemat sijaitsevat usein samassa yhteydessä.

U-Bahn-junat kulkevat nopeasti paikasta toiseen aamuviidestä puolenyöhön asti. U-Bahn on merkitty valkoisella U-kirjaimella sinisellä pohjalla.

S-Bahn-junat (15 linjaa) liikennöivät maan päällä keskustan ja lähiöiden välillä. Osa linjoista kulkee osittain samoja raiteita haarautuen myöhemmässä vaiheessa. S-Bahn on merkitty valkoisella S-kirjaimella vihreällä pohjalla.

Useimmat bussilinjat ovat kolminumeroisia, mutta ns. pikavuorot ovat kaksinumeroisia tai numeron edessä on X-kirjain. Bussipysäkki on merkitty keltaisella pohjalla vihreällä olevalla H-kirjaimella. Pysäkeillä on linjojen aikataulut.

Sama lippu kelpaa kaikkiin kulkuvälineisiin. Lippuja voi ostaa U- ja S-Bahn -asemien palvelupisteistä ja laitureiden automaateista sekä busseista, joissa voi maksaa myös kuljettajalle.


Berliini netissä


www.berlin.de

www.onlineberlinguide.com