Sporttilomalle urheiluopistoon

Vierumäki tarjoaa vipinää koko perheelle

 

Kun löhöäminen Etelän lomarannoilla ei houkuttele, kannattaa suunnata kohti urheiluopistoa. Miltä kuulostaisi aktiiviloma liikunnan parissa luonnonkauniissa ympäristössä? Tietysti täysihoidolla!

Ur1


 

Suomen lukuisat urheiluopistot eivät ole tarkoitettu vain huippu- tai himourheilijoille, vaan ne tarjoavat mahdollisuuden rentouttavaan lomaan leppoisasta liikunnasta kiinnostuville. Mukaan voi lähteä yksin, perheittäin tai porukalla. Valinnanvaraa on ohjatusta omatoimiseen liikuntalomaan.




Nokka kohti Vierumäkeä


Ensin ajetaan moottoritietä Lohjalle, sieltä Hyvinkään kautta Lahteen. Lopuksi kohti Heinolaa, kunnes Vierumäen Urheiluopiston kyltti johdattaa perille. Eräs Suomen tasokkaimmista urheiluopistoista sijaitsee Salpausselän harjujen suojassa, keskellä kumpuilevia honkametsiä ja puhdasvetisiä järviä. Salosta ajaa perille kolmessa tunnissa.

Vierumäen Suomen Urheiluopisto on opetusministeriön alainen ja Kannatusosakeyhtiön ylläpitämä liikunnan valmennus- ja koulutuskeskus. Suurin omistaja on Jääkiekkosäätiö. Vierumäki on myös oppilaitos, joka järjestää ammatillista koulutusta, kuten järjestämällä liikunnanohjaajan tutkintoja. Lisäksi opisto tarjoaa vapaa-ajan liikuntakursseja ja leirejä.

Huippuolosuhteet tarjoavat onnistuneen liikuntaloman iästä ja kunnosta riippumatta. Urheiluopiston tarjonnasta voi nauttia, vaikka ei olisi tottunut liikkuja. Aktiiviloman teemana voikin olla kunnonkohotus. Sen voi aloittaa Liikunta- ja Terveysklinikalta, joka suorittaa kunnontestausta ja antaa vinkit henkilökohtaiseen kunnonkohennukseen.

- Täällä voi toimia omatoimisesti tai osallistua ohjattuun toimintaan. Liikuntakurssit sisältävät harjoittelua ohjatusti. Vaihtoehtona liikuntakurssille on teemapaketti, jossa omatoimiliikuntaa on enemmän ja ohjattua opetusta vähemmän. Toki voi myös valita täysin yksilöllisen liikuntapaketin, jos haluaa lomailla omassa tahdissaan. Kaikkiin vaihtoehtoihin liittyy aina täysihoito majoituksesta ruokailuun, kertoo Vierumäen myyntineuvottelija Päivi Kiviharju.

Perhelomaa parhaimmillaan


Aktiiviloman suosio on kasvussa. Liikunnasta kiinnostuneet perheet voivat viettää laatuaikaa yhdessä, mutta myös erikseen.

- Tärkeä osa asiakaskuntaa ovat lapsiperheet, jotka haluavat viettää liikunnallisen loman. He tulevat tänne viikonlopuksi tai pidemmäksikin ajaksi, kertoo Päivi Kiviharju.

Urheiluopiston ohjelmatarjonta on suunnattu erikseen lapsille ja aikuisille. Joka päivä on kuitenkin myös koko perheen yhteinen liikuntatuokio. Lasten ohjelmat on laadittu yli 5-vuotiaille. Nuoremmille on Muksula-toimintaa. Koulutettujen lastenhoitajien avustuksella askarrellaan ja ulkoillaan.

- Nuorten liikuntakurssit ovat erittäin suosittuja. Niille lapset osallistuvat ilman vanhempia. Tarjolla on muun muassa salibandya, futista, tennistä ja golfia, luettelee Päivi Kiviharju.

Urheiluopistojen nuorille suunnatut liikuntaleirit painottuvat koululaisten kesälomien alkuun ja loppuun, eli ajankohtaan, jolloin vanhemmat ovat töissä. Talvella kesälajit vaihtuvat talvilajeiksi. Vierumäen eräs hittituote on yhdistää isovanhemmat ja lastenlapset. Yhdessä liikutaan ja leikitään, toki myös molemmille on omaa ohjelmaa.

Ur2

Leirikoulutoimintaa turvallisessa ympäristössä


Vierumäen hyvin hoidetuilla liikuntapaikoilla riittää vipinää ja vilskettä toukokuussakin, varsinaisen lomakauden ulkopuolella. Eloa opiston toimintaan tuovat leirikoululaiset, jotka ottavat irtiottoa koulun arjesta liikunnan avulla. Täällä ei todellakaan ole kyse pakkoliikunnasta, vaan lukuisista vaihtoehdoista löytyy kaikille mieluisaa tekemistä.

- Opettajan kannalta tämä on hyvä vaihtoehto, koska kaikki järjestelyt liikunnasta ruokailuun tapahtuu valmiin suunnitelman mukaan. Ja mikä tärkeintä: täällä luonnon keskellä on turvallista, hehkuttaa leirikoulua vetävä liikunnanohjaaja Pasi Kurkilahti.





Majoitusta monipuolisesti


Vierumäki tarjoaa erilaisia majoitusvaihtoehtoja. Opiston tiloissa on majoitusta pienemmistä huoneista ryhmähuoneisiin. Majoittuminen takkatuvalla varustetussa rantamökissä kuulostaa mukavalta. Vierumäki Coutry Club tarjoaa hotellitason majoitusta rivitaloista mökkeihin. Keväällä 2010 avattu Hotelli Scandic mahdollistaa yösijan vaativallekin lomailijalle.

Ur3

Golfiin hurahtaneet turkulaiset

Kaikesta näkee, että golfilla on Vierumäellä tärkeä asema. Hyväkuntoiset radat ja harjoittelualueet ovat aivan opiston kupeessa. Aurinko paistaa pilvettömältä taivaalta, lämpöä riittää ja nurmi viheriöi. Olosuhteet turkulaisen Jari Tukiaisen perheen golflomalle ovat ihanteelliset.

- Tämä on jo kolmas vuosi peräkkäin, kun tulemme tänne. Nyt olemme viikon, kertoo Jari Tukiainen.

Vierumäki tarjoaa golfin alkeiskursseja vasta-alkajille. Opetus tapahtuu asiantuntijoiden avustama. Golfkärpänen voi puraista aivan yllättäen, näin kävi turkulaisperheellekin.

- Yksikään miestä ei pelannut aikaisemmin, mutta kaikki innostuimme täällä käydessämme. Ja nyt olemme hurahtaneet golfiin koko perhe. Golf on mukava harrastus, kun koko perhe pelaa. Tosin miehet ottavat jo vakavissaan, minä osaa pitää hauskaa ja ottaa rennosti, nauraa Harriet Johans.

Suomalaisia urheiluopistoja

Eerikkälän Urheiluopisto, Tammela, www.eerikkila.fi

Itä-Suomen Liikuntaopisto, Joensuus, www.islo.fi

Kisakallion Urheiluopisto, Lohja, www.kisakallio.fi

Kuortaneen Urheiluopisto, Kuortane, www.kuortane.com

Liikuntakeskus Pajulahti, Nastola, www.pajulahti.com

Tanhuvaaran Urheiluopisto, Savonlinna, www.tanhuvaara.f

Urheiluopisto Kisakeskus, Fiskars, www.kisakeskus.fi

Varalan Urheiluopisto, Tampere, www.varala.fi

Vuokatin Urheiluopisto, Sotkamo, www.vuokattisport.fi

Suomen Urheiluopisto, Vierumäki, www.vierumaki.fi



 

Mukavia lapsuusmuistoja


Pikkupoikana oli tylsää, kun joutui asumaan paikkakunnalla, jossa ei ollut kunnollista uimapaikkaa. Ne kesäviikonloput, kun vanhemmat veivät Tammelan Saaren kansanpuistoon, ovat ikimuistoisia. Järvessä sai polskutella koko päivän. Vierailu Eerikkälän urheiluopistolla oli urheiluhullulle pikkupojalle yhtä juhlaa.

Urheiluopiston monipuoliset liikuntapaikat, vastaleikatun jalkapallokentän nurmen tuoksu, seinille ripustetut Eerikkälässä vierailleiden futisjoukkueiden viirit ja rantasauna hiekkarantoineen ovat jättäneet ikuisen muiston. Vielä vuosikymmenien jälkeenkin. Onneksi satunnaisten vierailujen lisäksi sain viettää Eerikkälän urheiluopistolla pidempiäkin aikoja erilaisilla liikuntaleireillä.

Siihen aikaan ei ollut mahdollista viettää urheiluopistoissa koko perheen yhteistä liikuntalomaa. Opistot varattiin lähinnä oikeille urheilijoille. Mutta nyt urheiluopistojen tarjonta on suunnattu myös meille taviksillekin. Suomessa on toistakymmentä urheiluopistoa eri puolilla maatamme. Entäpä, jos seuraava Etelän löhöily- ja mässäilyloma vaihtuukin koko perheen kotimaan liikuntalomaksi? Uskon, että lapset muistavat sen vielä aikuisenakin paremmin kuin perinteisin Välimeren massaturistikohteen.