JukuParkissa viihtyy koko perhe

Hellepäivä. Vesiliukumäki. Vauhdinhurma. Grillimakkara. Jäätelö. Takuuvarman kesäpäivän ainekset ovat yksinkertaiset. Ulkomailla tutuiksi tulleet vesipuistot ovat ilmestyneet myös Suomeen.

Ju1

Lähin tasokas vesipuisto löytyy Turusta, viime vuonna avattu JukuPark, joka kesähelteiden avittamana sai lentävän lähdön. Parhaimmillaan kävijöitä oli 3000 päivässä. Kesän 2011 odotukset ovat myös korkealla. Ja miksi eivät olisi, vesipuistoissahan viihtyy koko perhe.

Huvipuistobisnekseen liittyy aina kuitenkin riski. Näillä leveysasteilla Esteri nostaa toisinaan hameen korviinsa. Vaikka vesipuistoissa vesi on tärkeä elementti, niin altaissa oleva vesi virkistää paremmin kuin taivaalta vihmova. Ainakin aikuisten mielestä. Lapsia huono sää ei tunnu haittaavan. Liukumäestä saatu vauhti on tärkeintä. Ja onhan altaiden vesi aina lämmitettyä.

Suomessa on lyhyt sesonki


Vesipuiston toiminta ajoittuu ajallisesti vielä lyhyemmälle ajalle kuin perinteisten huvipuistojen. Vilkkainta on juhannuksesta elokuulle. Onneksi vesipuistoissa laiteinvestoinnit jäävät huvipuistoja pienemmiksi. Asiakkaiden vaatimukset ja odotukset kasvavat kuitenkin koko ajan. Siksi vesipuistojenkin on kehityttävä vuodesta toiseen. Turun JukuParkissa kaksi liukumäkeä uudistettiin ja jonotuksen nopeuttamiseksi liukumäkitorneihin on rakennettu leveämmät portaat. Viheralueitakin on laajennettu.

Huvipuistojen anti perustuu laitteisiin, mutta vesipuistoissa asiakkaan oma tekeminen korostuu enemmän. Molempien ongelmana on kauniin kesäpäivän synnyttämät ruuhkat. Silloinkin kaiken on toimittava. JukuParkissa ongelma on tiedostettu.

- Asiakaspalautteet luetaan tarkasti läpi. Epäkohdat pyritään korjaamaan mahdollisimman pian. Seuraavana kesänä uudenkarhea vesipuisto toimii aina paremmin, tietää JukuParkin toimitusjohtaja Hannu Hellman.


 

Ruotsalaisetkin ovat kiinnostuneita


Turun JukuParkin lupa-asiat etenivät aikoinaan jouhevasti kaupungin organisaatiossa. Virkamiehet ymmärsivät, miten vesipuisto ei ole vain yksitäinen kohde, vaan täydentää Turun alueen jo olemassa olevaa tarjontaa. Turun linna ja tuomiokirkko eivät enää nykyään riitä tyydyttämään perhematkailijoiden tarpeita. Vesipuisto tuo monipuolisuutta alueen matkailulle. Liedon Zoolandia, Naantalin Muumimaailma ja JukuPark muodostavat yhdessä toisiaan täydentävän konseptin, joka houkuttelee kävijöitä myös Itämeren toiselta puolelta.

- Ruotsalaisperheet ovat meille tärkeä kohderyhmä. Kotimaan matkailun suosio kasvaa, mutta laivayhteys Turun ja Tukholman välillä tuo meille asiakkaita myös naapurista. Monet meillä vierailevat perheet käyvät samalla reissulla Muumimaailmassa. Huomasimme myös, miten viime kesänä virolaisperheet löysivät meille, kertoo Hannu Hellman.

Lapsiperheiden ohella Turun JukuParkissa käy myös nuorisoa ja nuoria aikuisia. Kaupungin läheisyys vaikuttaa vesipuiston asiakasjakautumaan. Yhteistä kaikille kävijöille on halu viettää mukava kesäpäivä yhdessä perheen tai kavereiden kanssa.

Turun JukuParkissa on lähes parikymmentä liukumäkeä, muun muassa Boomerang, joka lasketaan kahdestaan renkaalla kovalla vauhdilla 15 metrin korkeudesta. Radalla on pituutta noin 70 metriä. Alueen keskellä on Suomen suurin teemallinen vesileikkimaailma Merirosvosaari, jonka vuorovaikutteiset vesilaitteet tekevät hauskoja yllätyksiä. Puistosta löytyy myös pomppupaikkoja ja pelikenttiä. Altaiden läheisyydessä on laaja auringonottoalue aurinkotuoleineen. Ja tietysti, kun Suomessa ollaan, myös JukuParkissa saunat lämpiävät.

Osoite: Kurrapolku 1, Turku.

Avoinna: 6.6.-14.8. klo 11-17 (19).

www.jukupark.fi



Ju2

 

Espoon Serena


Espoon Serenesta on tullut vuosien myötä jo klassikko. Taloudellisesti vaikean alun ja usean omistajavaihdoksen jälkeen Serena on vakiinnuttanut paikkansa Suomen suosituimpien huvipuistojen joukossa. Serena mainostaa olevansa Pohjoismaiden suurin sisävesipuisto. Tosin sillä on myös käytössään ulkoalue mattoliukumäkineen ja rengasjokineen. Serenan erikoisuus on kallioon louhittu saunaosasto.

Osoite: Serena sijaitsee Lahnuksessa Pohjois-Espoossa Vihdintien (120, vanha Porintie) varrella noin 20 kilometriä Helsingin keskustasta.

Avoinna: Kesäkuun alusta elokuun puoleenväliin, klo 12-20, elokuun lopussa vain viikonloppuisin.

www.serena.fi

Tervakosken Puuhamaa


Puuhamaa on nimensä mukaisesti tarkoitettu aktiiviseen lomailuun, jossa vesikohteet, kuten liukumäet, ovat vain osa kokonaisuutta. Tarjolla on kaikkea mahdollista pomppulinnoista formularatoihin.

Osoite: Vähikkäläntie 11, Tervakoski.

Avoinna: 6.6.-19.8. klo 10-17 (19).

www.puuhamaa.fi

Vaasan Tropiclandia


Vaasassa hemmotellaan lapsiperheitä, sillä Wasalandia-huvipuiston ohella moni vierailee Tropiclandiassa. Hotellin yhteydessä on kylpylä, joka kesäisin tarjoaa myös ulkovesipuiston. Freefall, Multislide ja Surfing Hill ovat Torpiclandian vauhdikkaita liukumäkiä. Täälläkin altaiden vesi on lämmitetty (+27-30 astetta).

Osoite: Kesäpolku 1, Vaasa.

Avoinna: 11.6.-14.8. klo 10-19.

www.tropiclandia.fi.

Kalajoen JukuPark


Pohjanmaalla Kalajoen hiekkasärkillä on Suomen toinen JukuPark, entinen kaupungin omistama Jukumaan huvipuisto. Omistajavaihdoksen myötä nimi vaihtui ja puiston tarjonta monipuolistui. Kalajoen JukuParkin ilme on samantyyppinen kuin Turussa. Kalajoella ikäjakautuma painottuu enemmän lapsiperheisiin. Turussa varhaisnuorisoa käy enemmän, koska laitevalikoima on hurjempi.

Osoite: Jukupolku 3, Kalajoki.

Avoinna: 18.6.-14.8 klo 11-17 (19).

www.jukupark.fi

Ju3

 

Mikkelin Visulahti

Visulahden vesipuistoalue ei ehkä vedä vertoja Suomen parhaimmille vesipuistoille. Visulahti on kuitenkin monipuolinen puuhamaa-tyylinen huvipuisto, jossa Dinosaurian vesiliukumäkien lisäksi on ajoratoja ja pomppulinnoja. Kokonaisuutta täydentävät vahakabinetti, moottoripuisto ja automuseo.

Osoite: Visulahdentie 1, Mikkeli.

Avoinna: 6.6.-10.8. klo 11-17 (19).

www.visulahti.fi

Punkaharjun Kesämaa


Kesämaa on Retretin taidekeskuksen ohessa oleva lapsenmielinen puuhamaa. Vesiriennoista voi nauttia muun muassa 100 metriä pitkässä vesiliukumäessä ja lämmitetystä uima-altaasta. Pomppu- ja kiipeilypaikat, soutu- ja törmäilyveneet saavat lapset viihtymään.

Osoite: Kesämaantie 2, Punkaharju.

Avoinna: 11.6.-13.8. klo 10(12)-19.

www.kesamaa.fi