Eläkeläispäiviä Kreikan saarella

Suomalainen nainen oli aluksi kylän kummajainen


Sira toteutti sen, josta monet vain unelmoivat. Rohkean päätöksen jälkeen Siran eläkepäivät sujuvat nyt Kreikan pienellä Meganisin saarella, eivät kotkalaisessa kerrostaloasunnossa.

Sir1

Kaukana Kreikan Joonianmeren sylissä uinuu idyllinen Meganisin saari, jonne Sira Palokas Kotkasta eksyi  ensimmäisen kerran kuin vahingossa 1980 -luvun lopulla. Hän vietti lomaansa naapurisaarella Lefkadalla Nidrin turistikylässä. Eräänä aamuna hän astui laivaan, joka vei hänet Meganisin saarelle.

- En tiennyt miten kaukana se oli, ainoastaan olin kuullut, että siellä on kaunis Spartochorin kylä, muistelee Sira ensi tuttavuuttaan nykyisen kotisaarensa kanssa.

Laiva toi Siran pieneen Vathyn kalastajakylään, josta hän jatkoi bussilla sen ainoana matkustajana Spartochorin kylään.

”Kylä nukkui vielä, talojen ovet ja ikkunaluukut olivat kiinni, eikä ketään näkynyt kylän kapeilla kujilla. Kävelin näköalapaikalle ja katselin sieltä ylhäältä eteeni avautuvaa ihanaa näköalaa. Näin turkoosin meren ja siellä valkoisia purjeveneitä sekä kalastajaveneitä ja lokkeja, jotka lentelivät rannan tuntumassa. Kauempana oli muita pieniä saaria, joista kuuluisin Skorpios, Onakssiksen saari. Mantereen korkeat vuoret kohoavat merestä, suojellen pieniä saaria. Tiesin heti, että tämä on minun paikkani ja tänne tulen palamaan takaisin.”




Unelma alkoi muuttua todeksi


Sira Palokas jäi leskeksi kolmekymmentä vuotta sitten. Miehensä kuoleman jälkeen hän kiinnostui matkustamisesta. Yhä useammin lomamatkat suuntautuivat Kreikan saaristoon, ja islomania eli saarihulluus tarttui myös Siraan.

Kiinnostus Kreikkaa kohtaan lähetti hänet kolmasti kreikan kielen kurssille Ateenaan. Kun eläkeikä alkoi lähestyä ja lapsetkin olivat maailmalla, alkoi ajatus unelman toteuttamisesta vahvistua; muutto Välimeren lämpöön.

”Ensin pitää olla unelma ja uskoa siihen. Ja kun se on ovella, tarvitaan vain hippunen rohkeutta toteuttaa se. Minun unelmani on toteutunut!”

Siran ei toteuttanut unelmaansa hätiköiden, vaan hän valmisteli muuttoaan uusiin maisemiin huolella. Vuodesta 1992 Siran lomamatkat keväällä ja syksyllä suuntautuivat Meganisin saarelle Spartochorin kylään. Hän katseli saartaan tarkemmin ja tutustui kylän ihmisiin. Siralla oli hyvä isäntäperhe, jonka avulla hän tutustui myös heidän lähisukulaisiinsa sekä toisiin kyläläisiin. Pari kertaa hän kävi Meganisin saarella jopa talvisikaan nähdäkseen millaista elämä kylässä oli, kun satoi ja myrskysi.

Vuonna 1997 päättyivät tulevan eläkeläisen työt Stora Ensolla ja lopullinen muutto pois Suomesta tuli ajankohtaiseksi. Paikallisen ystäväperheen avulla sopiva asunto oli katsottu Meganisin saarelta etukäteen valmiiksi. Muuttokuorma pakattiin laivan konttiin Kotkan satamassa. Alus vei suomalaista puutavaraa ja Siran huonekalut Kreikkaan Pireuksen satamaan, josta kuorma-auton lavalla ex-kotkalaisen tavarat siirtyivät uuteen kotiin.




Itsenäinen nainen herätti epäilyksiä


Aluksi vaaleahipiäinen ja -hiuksinen suomalaisrouva aiheutti viidensadan asukkaan Spartochorin kylässä ihmetystä. Hän liikkui talvellakin pyörällä housut jalassa ja pusero päällä. Kesäturisteihin oli kyllä totuttu, mutta tuulahdus kaukaa Pohjolasta, Suomesta keskellä talvea pienellä Joonianmeren saarella oli erikoista.

- Aluksi mustiin pukeutuneet kylän mummot kääntyivät ihmeissään katsomaan perääni kuin kummajaista, mutta vähitellen tultiin tuttaviksi, kertoo Sira.

Vaalea suomalainen nainen, joka tekee mistä lystää ja menee minne haluaa, on täysin poikkeuksellista saarella, jossa kreikkalaisittain eletään miesten komennossa. Naisen paikka on kotona, pallo jalassa. Vikitteleekö vaalea Pohjolan kaunotar saaren miehet? Pitääkö hänet kivittää pois saarelta?

- Haluan pysyä suomalaisena, mutta täällä pitää elää maassa maan tavalla. Jos menisin täällä naimisiin, olisi minullakin pallo jalassa. Tai sitten mies menettäisi kasvonsa muiden saaren miesten silmissä, toteaa Sira nauraen.

Spartochorin kylän kapeilla kujilla ei ole nimiä, mutta Sira on nimennyt kotikatunsa Pääskysentieksi, Kotkan vanhan kotiosoitteen mukaan. Kodikkaasti sisustettu asunto sijaitsee ns. ukkokahvilan yläkerrassa. Suurin osa huonekaluista on Suomesta, mutta muuten sisustuksessa on tuulahdus kreikkalaisuutta runsaine kukkineen ja sinisine yksityiskohtineen. Asunnosta löytyvät kaikki mukavuudet pesukoneesta lähtien. Ilmastointilaite viilentää kesällä ja lämmittää talvella.

Kolme kissaa, Emmi, Vilma ja Alma lekottelevat tyytyväisinä terassilla. Siran lemmikit ovat myös saaren kummajaisia, sillä muut kylän kissat eivät ole rokotettuja ja leikattuja. Eikä kenelläkään kyläläiselle tulisi mieleenkään pitää kissojaan sisätiloissa. Siran neidit nukkuvat yönsä emäntänsä jalkopäässä.





Sir2





Paikallinen ystäväpiiri on tärkeä


Muutto vieraaseen kulttuuriin ei ole yksinkertaista. Siran kohdalla palaset ovat kuitenkin napsahtaneet paikoilleen. Hänen kertoessaan tarinaansa toistuu tämän tästä nuoren miehen Panoksen nimi. Hän on Siran uskottu saarella. Panos Konidaris on Siran ystäväperheen poika, joka on ottanut suomalaisen  hoiviinsa.

- Ilman ystävien verkostoa täällä ei voi yksinäinen nainen elää. Aina voi sattua kaikenlaista ja silloin pitää olla joku, johon voi luottaa, tietää Sira.

Ja ystäviä tuntuu Siralla saarella riittävän. Tuskin ehdimme ottaa kylän raitilla montaakaan askelta, kun pitää pysähtyä juttelemaan vastaantulijoiden kanssa. Jokaista tervehditään vähintään toivottamalla ”jassu”.

”Näissä päivissä on ollut elämisen maku, päivääkään en antaisi pois, enkä haluasi unohtaa mitään, sillä todellisuus ja arki ovat käsin kosketeltavissa. Olen elämäni keskellä ja koen ilot kuin myös surutkin suuren perheeni kanssa. Autan, jos joku tarvitsee apua ja kaikki se tulee sydämestä. Pienistä eleistä, sanoista ja katseista saan palkaksi lämpimän hyvänolontunteen. Tunnen eläväni elämäni parasta aikaa.”





Yksinkertaista, mutta laadusta elämää


Spartochori on yksi Meganisin saaren kolmesta kylästä. Sira on koko saaren ainoa suomalainen, eikä naapurisaarella Lefkadallakaan asu suomalaisia. Spartochorissa on yksi lähes työtön poliisi, yksi taksi, pari kylähullua, yksi kiertävä parturi, yksi lääkäri tiettyinä viikonpäivinä, yksi leipomo, pari kyläkauppaa, koulu, kirkko ja hautausmaa sekä oma pappi. Saaren kylien välillä kulkee pikkubussi. Pois saarelta pääsee vain yhteysaluksella.

Meganisin saari on karu. Vesi ei ole ongelma, sillä se tulee Lefkadalta. Vihanneksia ja hedelmiä ei voi kuitenkaan kasvattaa. Oliivipuut ovat tärkeitä. Kylän yhteisessä puristamossa tehdään oliiviöljyä  omaan tarpeeseen. Kalastajia oli aikoinaan monta, nyt vain muutama. Tärkein tulonlähde on turismi, vaikka saari ei olekaan hankalien kulkuyhteyksien takia massaturismikohde. Talveksi Spartochorin kylä vaipuu horrokseen.

”Kalastajaveneet palaavat lokkien saattamana laituriin, kalastajien heitellessä roskakaloja niille. Pikkulinnut visertelevät puiden oksilla odottaen syötävää ja annan niille tuomiani leivänmuruani. Muita ääniä täällä ei sitten kuulukaan. Silmien ruokana minulla on meri, aurinko, lokit ja valkoiset purjeveneet sekä kaukana häämöttävät vuoret.”

Sir3

Ukkokuppilaan ei ole menemistä


Spartochorissa on pari ukkokahvilaa, miesten kokoontumispaikkaa, jonne naisilla ei ole mitään asiaa. Myös Siraa kylän naiset neuvoivat pysymään poissa näistä paheiden pesistä.

- Paikalliset naiset kiertävät ukkokahvilat kaukaa, jotta paha ei tarttuisi. Nämä kahvilat ovat miesten juttuja. Siellä puhutaan jalkapallosta, politiikasta ja pienistä eläkkeistä, tietää Sira, kas kun asuu ukkokuppilan yläpuolella.

Miehet, pääasiassa eläkeläiset, kokoontuvat kahvilaan aamulla puoli kymmenen maissa. Korttia isketään pöytään ja puhutaan tärkeitä. Jos samaan kahvilaan ilmestyy toista jalkapallojoukkuetta tai poliittista puoluetta kannattava mies, syntyy kiivas väittely, joka yltyy melkoiseksi kukkotappeluksi. Siestan aikana kapakka kuitenkin tyhjenee ja miehet menevät kotiin mamman laittaman ruoan luo. Myöhemmin iltapäivällä palataan takaisin, uusi puhdas mamman silittämä paita päällä.





Jo vuosia on vierähtänyt


Moni kotkalainen ystävä varmasti piti Siran muuttoa hulluna ideana, mutta nyt on jo kahdeksan antoisaa vuotta vierähtänyt uudessa kotipaikassa. Moni on myös käynyt Suomesta asti katsomassa ystävänsä uutta elämänmenoa paratiisisaarella. Vaikka vakituista kiinnekohtaa, ei edes kesämökkiä, Siralla Suomessa ole enää, yhteyttä pidetään kirjeitse vanhoihin kavereihin. Tästä osoituksena on muun muassa kuusikymmentä viime jouluna saatua postikorttia. Meren ja saaren rouvan 70-vuotissynttäreillekin oli Suomesta saapunut 30 vierasta.

” Naapuri kylään johtava tie kiemurtelee yhä vain ylemmäksi. Matkan voi pysähdyttää ainoastaan iso lammaslauma, joka paimenensa johtamana täyttää tien. Joskus tulee vastaan aasi selässään valtava kuorma puita ja heiniä eli aasista näkyy vain pää ja suuret korvat. Aasinomistaja ohjailee ja komentelee sitä takaa.”

Kursiivilla kirjoitettu teksti on otteita Sira Palokkaan päiväkirjasta.


Sir4