Uuden-Seelannin maorit


Turismi elvyttää alkuperäiskansojen kulttuureja

Rotoruan kaupunkia lähestyttäessä sieraimiin tunkeutuu mädäntyneen kanamunan tuoksu. Kaikkialta maanpintaan nouseva höyry sisältää rikkiä siinä määrin, että Rotoruaa kutsutaan osuvasti Rikkikaupungiksi (Sulfur City).

Maori1


 

Hajuhaitta houkuttelee runsaasti matkailijoita, sillä Uuden-Seelannin Pohjoissaaren vulkaaninen maaperä on synnyttänyt mielenkiintoisia luonnonmuodostumia.

Itse Rotouran kaupunki on tylsä, mutta siellä elävät maorit, Uuden-Seelannin alkuperäiset asukkaat, värittävät katukuvaa. Rotorua onkin maorikulttuurin tärkein keskus. Heitä on 16 prosenttia koko Uuden-Seelannin väestöstä, Rotoruan asukkaista jopa kolmannes.

Monien alkuperäiskansojen tavoin maorit ovat tasa-arvoisuudestaan huolimatta huonommassa asemassa kuin Euroopasta tulleiden siirtolaisten jälkeläiset. Silti heidän kohtalonsa on ollut huomattavasti parempi kuin esimerkiksi Pohjois-Amerikan intiaanien tai naapurimaan Australian aboriginaalien. Maorien kieli on englannin ohella Uuden-Seelannin virallinen kieli. Heidän kulttuurinsa on elpynyt, kiitos lisääntyneen matkailun.

Turisteille suunnattu maorilaisilta


Turistibussi tulee noutamaan minut suoraan hotellilta. Tiedossa on maorikulttuuriin kuuluva hangi-ilta ruokailuineen ja tanssiesityksineen. Rotoruan lähelle on pystytetty useita eri heimojen ylläpitämiä perinteisiä maorikyliä. Kyseessä on turisteille suunnattu tilaisuus, jossa maorit esittelevät omaa kulttuuriaan. Ehkä joidenkin mielestä kliseemäistä, mutta se on kuitenkin oiva tapa säilyttää katoamassa ollutta paikallista elintapaa

Hangi on maorien ylellinen juhla-ateria, joka valmistetaan ulkona maakuopassa. Pohjalle asetetaan tulella kuumennettuja kiviä. Niiden päälle laitetaan pellavapusseihin grillattavaksi tarkoitettua lihaa, kalaa ja äyriäisiä. Lopuksi päälle kasataan lehtiä. Aterian kypsymiseen tarvitaan aikaa useampi tunti.





Lyhyt asutushistoria


Uuden-Seelannin saaret asutettiin varsin myöhään. Eurooppalainen historia alkaa vasta 1800-luvun alkupuolella. Polynesian saaristosta kanooteilla saapuneet maorien esi-isätkin saapuivat vasta 1000 vuotta sitten. Esimerkiksi naapurimaa Australia asutettiin huomattavasti aikaisemmin.

Maorit kutsuivat uutta maata Pitkän valkoisen pilven maaksi (Aotearoa). Esieurooppalainen maoriyhteiskunta jakaantui päällikön johtamiin heimoihin, jotka usein sotivat toisiaan vastaan. Kannibalismi oli yleistä.

Eurooppalaisten siirtolaisten määrän kasvaessa britit ja maoripäälliköt allekirjoittivat niin sanotun Waitangin sopimuksen vuonna 1840 helmikuun toisena päivänä. Kyseinen päivä on yhä Uuden-Seelannin virallinen itsenäisyyspäivä. Sopimuksen sisällöstä syntyi kaksi eri tulkintaa, jotka johtivat maahanmuuttajien ja maorien välillä verisiin yhteenottoihin. Maorien mielestä sopimus takasi heille itsemääräämisoikeuden. Britit olivat asiasta eri mieltä.

Eurooppalaisten tullessa maorien määrä alkoi vähetä. Muutamassa vuosikymmenessä siirtolaisten ja alkuperäisväestön välinen suhde oli muuttunut päinvastaiseksi. Muun muassa seka-avioliitot alkoivat yleistyä. Maorien kulttuuri uhkasi kadota. Nykyisin eniten maoreja asuu Uuden-Seelannin Pohjoissaarella, jonka ilmasto on lämpimämpi kuin Eteläsaarella.

Maori2

Kiri Te Kanawa on maori


Maorien kulttuuri on elpynyt 1960-luvulta alkaen. Heidän asioitaan ajaa aktiivinen maoriliike, joka pyrkii voimistamaan alkuperäiskansan identiteettiä ja elvyttämään heidän perinteitään. Suurin osa maoreista asuu nykyään kaupungeissa. Kristinusko on syrjäyttänyt luonnonuskonnot. Tasa-arvosta huolimatta maoreilla on korkeammat työttömyysluvut ja pienempi elinajanodote kuin Uuden-Seelannin muilla asukkailla. Osa maoreista on edennyt korkeisiin virkoihin, muun muassa Aucklandin pormestari on maori. Länsimaille ehkä tunnetuin maori on oopperalaulaja Kiri Te Kanawa.



Poikkea aitoon maorikylään


Maurikielinen nimihirviö Tewhakarewarewatangaoteopetauaawahiano tarkoittaa Rotoruan lähellä sijaitsevaa Whakarewarewan maorien termaalikylää. Kyseessä on erään maoriheimon etninen kylä, jossa asutaan höyryävän, maan alta pulppuavan kuuman veden ympäröimänä. Valtion tuki ja sisäänpääsymaksu mahdollistavat kylän säilymisen. Täällä voi seurata maorikäsitöiden valmistusta.

Kylän vulkaanisen maaperän kiinnostavimmat nähtävyydet ovat kuumaa vettä syöksyvät geysirit. Niistä suurin, Pohutu, purkautuu parhaimmillaan yli 30 metrin korkeuteen. Usealta rikiltä haisevat mutalammikot kuplivat kuin puurokattila. Ohuen maakuoren alla on kaikkialla kuumaa vettä, joten turvallisuuden takia kylässä saa kulkea vain merkittyjä reittejä pitkin. 

Maori3

  

Ristiriitainen fiilis

Monissa maissa alkuperäiskansat ovat joutuneet ahtaalle. Väistämättä monien kohtalona on ollut sopeutuminen maanhan tunkeutuvien, lähinnä eurooppalaisten kulttuuriin. Osa on pystynyt säilyttämään rippeitä omasta kulttuuristaan. Monen kohtalona on ollut Pohjois-Amerikan intiaanien tavoin yhteiskunnasta syrjäytyminen.

Matkailu antaa mahdollisuuden perinteisen kulttuurin säilyttämiseen. Australiassa aboriginaaleja käytetään mielellään matkailumarkkinoinnissa, mutta todellisuudessa heitä ja heidän kulttuuriaan näkee Australiassa vain hyvin rajoitetulla alueella. Uuden-Seelannin maorit ovat selviytyneet paremmin. Olo on kuitenkin melko ristiriitainen, kun näkee värikkään maori-esityksen jälkeen, miten ”näyttelijät” pesevät sotamaalauksensa pois ja pukeutuvat farkkuihin. Kaikesta teennäisyydestään huolimatta vain turisteille suunnatut illanvietot auttavat alkuperäisen kulttuurin säilymistä.

Aidoimmillaan sain kokea paikallisen kulttuurin elinvoimaisuuden Amazonian viidakossa. Syvällä sademetsässä eletään yhä ympäröivän luonnon ehdoilla, ilman sähköä ja tietokoneita. Puolialastomien Yakua-intiaanien tanssiesitys kylän keskellä sijaitsevassa yhteisessä majassa, tapolcassa, on ollut mieleenpainuva. Juhla-asuun, kaislahameeseen pukeutuneilla kylän asukkailla ei ole tarve säilyttää perinteitään vain satunnaisen turistin vuoksi.


Maori4