Machu Picchu


Inkojen salattu kaupunki

 

Herätyskelloni pirahtaa aamuyöllä cuscolaisessa hotellissa. Inkojen legendaariseen Andien kaupunkiin kannattaa lähteä varhain aamulla. Vaikka matka Cuscosta Machu Picchuun on vain 112 kilometriä, kestää reissu koko päivän.

 

Ma1

Perun suosituin nähtävyys houkuttelee päivittäin tuhansia matkailijoita. Syrjäisestä sijainnistaan huolimatta Machu Picchun iltapäivän turistiruuhkat ovat melkoiset.

Cuscosta lähtevässä aamujunassa ei ole juuri muita kuin turisteja. Lähes neljän tunnin junamatkan jälkeen saavutaan päätepisteeseen, josta jatketaan vielä matkan loppuosa bussilla. Kiemurainen serpentiinitie johtaa 2430 metrin korkeuteen.




Piilossa valloittajilta


Machu Picchun rakentaminen alkoi 1400-luvulla inkahallitsija Pachacutian aikakaudella. Alue pysyi asuttuna lähes 100 vuotta aina espanjalaisten tuloon asti. Sen jälkeen se jäi unholaan vuosisatojen ajaksi. Vasta vuonna 1911 amerikkalainen professori Hiram Bingham löysi intiaanien opastamana ensimmäisenä valkoisena ihmisenä kasvillisuuden peittoon kätkeytyneen rauniokaupungin.

Hiram Bingham väitti löytäneensä ainoastaan luita, neuloja ja saviruukun palasia. Todellisuudessa hän rahtasi laatikoittain tavaraa Yhdysvaltoihin Yalen yliopistoon tutkittavaksi. Perun valtion vaatimuksista huolimatta niitä ei ole vieläkään palautettu. Perulaisten silmissä Hiram Bingham menetti maineensa, mutta ylös Machu Picchulle johtava viimeinen etappi on kuitenkin nimetty hänen mukaansa.

Ma2





Ratkaisemattomia arvoituksia


Inkojen rakentama Machu Picchu sijaitsee vuorenrinteellä syvien rotkojen ympäröimänä. Alhaalla laaksossa virtaa Urubamba-joki, jota pitkin mahdollisen vihollisen oli lähestyttävä salaperäistä kaupunkia. Vaikka Machu Picchun todellista merkitystä ei tiedetä, on se rakennettu puolustuksellisesti oivaan paikkaan.

Machu Picchun uskonnollinen merkitys on jäänyt mysteeriksi. Joiden arveluiden mukaan paikka on ollut inkojen seremoniakaupunki, jossa palvottiin inkajumalia ja ylipapit tekivät ennusteitaan taivaankappaleiden liikkeistä. Terasseille rakennetusta kaupungista voidaan löytää kolme osaa. Rinteen yläosassa viljeltiin. Keskiosan kuninkaallisessa osassa sijaitsi muun muassa Auringolle pyhitetty temppeli ja Prinsessan huoneeksi nimetty tila. Talojen katot tehtiin paikallisesta ichu-ruohosta, kuten yhä nykyisinkin Andien alueella. Rinteen alimmalla tasolla asuttiin.

Vaikka suurin osa Machu Picchun rakennuksista on raunioina, voi täällä ihailla inkojen taitavaa rakennustekniikkaa. Isojen hiottujen kivien liitokset ovat niin tiiviitä, että väliin ei mahdu edes nuppineula. On jäänyt epäselväksi, miten inkat osasivat työstää kovaa kiveä.

Machu Picchun asukasmäärästä on vain arvailuja. Arviot vaihtelevat muutamasta sadasta muutamaan tuhanteen. Hämärän peittoon on myös jäänyt, miksi Machu Picchu aikoinaan hylättiin. Mahdollisesti rauniokaupungin asukkaat kuolivat intiaaniheimojen välisissä sodissa. Alueella esiintyy trooppisia sairauksia. Ehkä malaria on tuhonnut Machu Picchun asukkaat.

Machu Picchu kuuluu Unescon maailmanperintöjen listalle. Massaturismin vuoksi alue on uhanalainen. Vuosittain Machu Picchulla käy puoli miljoonaa matkailijaa. Turistien jättämä jätemäärä on valtava. Jyrkällä rinteellä kulkevat ihmismassat kuluttavat maastoa. Jo nyt maanvyörymät ovat vaurioittaneet inkapyhättöä.

Lisätietoa täältä


Tai täältä

Sekä täältä

Ma3

 

Patikoiden Machu Picchulle


Vaellus perinteistä Inkapolkua (Inca Trail) pitkin vaatii hyvää kuntoa ja kunnon varusteet. Lähes 40 kilometrin matkaan menee aikaa neljä päivää. Vaativuudestaan huolimatta maksullinen Inkapolku on Etelä-Amerikan suosituin vaellusreitti. Lupia myönnetään vain 500 yhdelle päivälle. Matkanjärjestäjältä kannattaa tehdä varaus ajoissa.

Vaellusta varten pitää olla mukana teltta ja makuupussi. Yöllä on kylmä ja päivällä kuuma, joten retkivaatteet pitää valita sen mukaisesti. Ruoka ja keittovälineet pitää olla omasta takaa. Parhaimmillaan polku nousee yli neljään kilometriin. Näissä korkeuksissa jokainen vaeltaja kärsii ohuen ilmanalan aiheuttamista vuoristotaudin oireista. Monet palkkaavat henkilökunnan kantamaan raskaat retkivarusteet.



Inkat oli vain eräs intiaaniheimoista


Euroopassa Etelä-Amerikan intiaaneja kutsutaan virheellisesti nimellä inkat, vaikka alueella asuu kymmeniä eri intiaaniheimoja. Ketšuan kieltä puhuneet ja ketšuan heimoon kuuluneet inkat olivat Andien asukkaita, jotka olivat perineet kaiken aikaisemmilta kulttuureilta. Inkat loivat sadassa vuodessa Andien vuoristoon nykyisen Bolivian ja Perun alueelle laajan valtakunnan. Sen pääkaupunki oli Cusco. Valtakunta oli laajimmillaan 1400-luvulla.

Inkojen monijumalaisen uskonnon pääjumala oli Inti, Auringonjumala. Kuningasta palvottiin aurinkojumalan poikana.

Inkojen dynastia luhistui, kun espanjalainen konkistadori Fransisco Pizarro valloitti inkojen hallitsemat alueet. Pizarro onnistui vain 200 miehen voimin murskata inkojen valtakunnan. Inkat kapinoivat espanjalaisia vastaan vielä 1700-luvulla. Viimeinen kapinajohtaja Tupac Amaru II teloitettiin muiden inkajohtajien tavoin. Julmin ottein toiminut Fransisco Pizarro kuoli itse salaliiton uhrina.

Ma4

Cusco oli inkojen pääkaupunki


Perun Andien ylätasangon Cusco sijaitsee yli kolmessa kilometrissä. Sen vuorten ympäröimä lentokenttä on eräs maailman hankalimmista. Huonolla säällä koneet eivät laskeudu tänne lainkaan. Cusco on matkailijoiden suosiossa, sillä se toimii porttina Machu Picchulle. Itse kaupunki tarjoaa aikamatkan menneisyyteen.

Inkojen valtion ollessa laajimmillaan 1400-luvulla Cuscossa asui arviolta 200 000 asukasta. Nykyiset cuscolaiset ovat lähes kaikki inkojen jälkeläisiä. Vaikka espanjalaiset valloittivat inkojen pääkaupungin, on vanhaa arkkitehtuuria yhä jäljellä. Espanjalaiset yrittivät purkaa inkojen rakennuksia, mutta se osoittautui mahdottomaksi. Talojen kiviset perustukset ovat niin vahvoja, että edes maanjäristykset eivät ole niitä tuhonneet.

Espanjalaisten tullessa heitä oli vastassa uskomaton näky. Inkahallitsija tervehti heitä kultatuolissaan ja kultavaatteissaan. Arvorakennukset, kuten Auringonjumalan temppeli, olivat vuorattu kulta- ja hopeatapeteilla. Lähes kaikki laivattiin Liman satamasta emämaahan Espanjaan.

Vuortenrinteiltä katsottuna ”Punaisten kattojen kaupungin” Cuscon lempinimi on osuva. Aseidenaukiolta lähteä turistiratikka vie ylös Kolmen ristin näköalapaikalle, jossa patsaaksi jähmettynyt Kristus levittää kätensä kaupungin punaisten kattojen ylle.