Portugali on muutakin kuin Algarve

Älä jää rannalle makaamaan

Portugalin eteläisin maakunta, Algarve on maan tärkein turistialue. Iberian niemimaan kultahiekkaiset rannat ulottuvat leveänä kaistana Espanjan Aurinkorannikolta Portugalin puolelle Atlantin rannoille asti.


 

Por1

Yli 300 aurinkoista päivää vuodessa houkuttelee portugalilaisia ja ulkomaalaisia paahtamaan itsensä pavunruskeiksi Euroopan lounaisimpaan kolkkaan. Sesonkiaikana turisteja täynnä olevat lentokoneet tuovat päivittäin tuhansia uusia lomanviettäjiä Faron rannikkokaupunkiin, josta useimpien matka jatkuu rannikon lukuisiin lomakohteisiin.

Suomalaisten matkanjärjestäjien tunnetuin Algarven lomakohde on Albufeira, mutta myös muun muassa Monte Gordon, Taviran, Vilamouran, Praia da Rochan ja Alvorin rantakohteisiin järjestetään matkoja.



Kuvauksellisia kalliorantoja

Algarven 200 km pituisen rantakaistaleen erottaa Espanjasta rajajoki Guadiana. Alentejon kukkulat suojaavat mukavasti vilpoisilta pohjoistuulilta. Meri viilentää sopivasti paahteisena kesäpäivinä. Loma-alueen itäiset rannikkomaisemat ovat hiekkadyynimäiset, mutta länteen päin siirryttäessä maisemat muuttuvat jylhän rantakallioisiksi. Atlantin rantamaisemat ovat paikoin henkeä salpaavia, mahdollisesti Euroopan kauneimpia. Ei ole ihme, että Portugalin lomaesitteiden kansissa komeilee esim. Ponta de Piedaden meren ja tuulen aiheuttaman eroosion synnyttämät mielikuvitukselliset kalliomuodostumat. Kallioiden väliin jää suojaisia poukamia auringonpalvojille ja kristallinkirkkaita laguuneja snorklaajille.

Valitettavasti monelle lomailijalle Algarve on yhtä kuin Portugali. Tutuiksi tulevat vain majapaikan läheisyydessä sijaitsevat uimarannat ja turistiravintolat. Portugali on vastakohtaisuuksien maan. Algarve, etenkin sen rannikko edustaa hyvin epäportugalilaista aluetta. Kannattaa vuokrata auto ja lähteä tutustumaan myös Algarven ympäristöön.

Por2





Vuokraa auto

Jos on majoittunut mihin tahansa Algarven rantakohteen hotelliin, ovat useimmat mielenkiintoiset kohteet päivämatkan päässä, myös Portugalin pääkaupunki, Lissabon. Rannikolta sisämaahan siirryttäessä voi ihailla Alentejon maakunnan historiallisia kaupunkeja ja kyliä, jotka eivät ole vielä valjastettu ulkomaisen massaturismin palvelukseen.

Massaturismi on valitettavasti pilannut maisemia laajoilta alueilta. Valtavia kerrostalohotelleja on rakennettu usein täysin sopimattomille paikoille, mutta onneksi alkuperäistä Algarven luontoa on monin paikoin säilynyt.




Albufeira oli aikoinaan pieni kalastajakylä

Lomakaupungin alkuperäisestä kalastajakylästä ei ole paljoa jäljellä. Albufeirasta on tullut suosittu turistikeskus, jossa on tarjolla kaikki mitä rantalomailija kaipaa. Vilkkaasta turismista huolimatta auringon paahtamia kalastajia voi vielä nähdä touhuamassa veneiden ja verkkojen parissa yhdessä auringonpalvojien kanssa.

Kukkulan rinteille rakennettu Albufeira on säilyttänyt viehättävyytensä. Tuhoisan maanjäristyksen takia kaupungista ei löydy historiallisia nähtävyyksiä, mutta valkoisiksi maalattujen talojen välistä löytyy vielä tunnelmallisia kalastajakylän pikkukujia. Jalankulkijoille pyhitetystä kaupungin keskustasta löytyy lukematon määrä kahviloita ja ravintoloita. Läheltä löytyy myös tasokas vesipuisto liukumäkineen ja uima-altaineen.




Por3




Reittiehdotuksia autonvuokraajille

(lähtöpaikka Albufeira)

1. Löytöretkeilijöiden jalanjäljillä

Albufeira-Lagos-Capo de Sao Vicente-Foija (Monchique-vuoristo)-Silves-Albufeira (n. 250 km)

Tämä kokopäivän retki suuntautuu Albufeirasta länteen kohti Manner-Euroopan lounaisinta kolkkaa Capo de Sao Vicenteä, Maailmanlopun niemeä. Sieltä matka jatkuu Monchiquen vuoristoon ja Algarven korkeimmalle huipulle Foialle. Paluumatka takaisin Albufeiraan tapahtuu historiallisen Silvesin kaupungin kautta. Uimahousut kannattaa varata mukaan, sillä alkumatkan varrelle osuu ihanteellisia uimapaikkoja.


Portimaossa syödään sardiineja

Portimao, Algarven toiseksi suurin kaupunki sijaitsee jokisuistossa. Se on tärkeä kalanjalostuskeskus, joka on erityisen kuuluisa grillatuista sardiineista. Niitä kannattaa maistella suoraan ulkogrilleistä aivan tuoreina ja kuumina. Vaikka itse kaupungissa ei ole paljoa nähtävää, on sen edustalla yksi Portugalin hienoimmista rannoista, Praia de Rocha. Sen rantahuviloiden tunnetuin suomalainen lomailija oli marsalkka Mannerheim.


Lagos on löytöretkeilijöiden kaupunki

Algarven vanhin kaupunki Lagos kohosi maailmanmaineeseen seikkailunhaluisten merimiesten ansiosta. Henrik Purjehtijan pronssipatsas seisoo suojaisan sataman rantabulevardilla. Täältä tehtiin ensimmäiset kuuluisat Portugalin löytöretket. Kaupunkia on viime vuosina kunnostettu löytöretkeilijöiden hengessä, ja se onkin ensimmäinen hyvä pidempi pysähdyspaikka. Jos kiinnostusta riittää, kannattaa poiketa kultakoristeiseen Pyhä Antónion barokkikirkkoon ja sen yhteydessä olevaan kotiseutumuseoon.

Päivämatkan kohokohdaksi saattaa muodostua Lagosin lähellä sijaitseva  kuvauksellinen Ponta de Piedade, jossa sininen meri ja punaiset kalliot muodostavat jänniä onkaloita ja kalliosiltoja. Kiveen on hakattu portaat aina alas merenrantaan asti. Paikka ei ole tarkoitettu niille, jotka pelkäävät korkeita paikkoja.


Maailma loppuu Capo de Sao Vincentessa

Sagresin niemi sijaitsee Euroopan lounaisimmassa kolkassa. Siellä on myös Capo de Sao Vincente eli Maailmanloppu. Niemen nokassa sijaitsee Fortaleza de Sagres –linnoitus, jonka paikalla toimi Henrik Purjehtijan merenkulkukoulu. Korkealta kallionjyrkänteeltä on 50 metrin pudotus alas kuohuvaan mereen. Capo de Sao Vincenten niemen kärjessä on myös valkorunkoinen majakka, joka varoittaa rantakallioista ohi kulkevia laivoja. Koko alue on tuulentuivertama uloke, joten kannattaa varata lämmintä vaatetta mukaan. Paikan päällä voi myös ostaa lämpimiä Sagresin villapaitoja kohtuuhinnalla (20 euroa). Suomaisille Maailmanlopun niemi on tullut tutuksi Arto Paasilinnan romaanista Hurmaava joukkoitsemurha.

Monchique-vuoriston huipulle Foialle on helppo ajaa autolla. Tie kiemurtelee metsäisen alueen halki. Kirkkaalla säällä ylhäältä avautuu Algarven hienoimmat näköalat aina Atlantin rannikolle asti.

Silves oli maurien tärkeimpiä kaupunkeja

Silves oli aikoinaan suurempi kuin Lissabon. Siellä oli kauniita palatseja, suihkulähteitä ja toreja. Sen ajan tiedemiehet, kauppiaat ja sivistyneistö tekivät Silvesistä Algarven tärkeimmän kaupungin. Kaupunki menetti myöhemmin asemansa Farolle, mutta Silvesin linna ja katedraali ovat edelleen näkemisen arvoisia. Turistikaudella siellä järjestetään mm. olutfestivaaleja.




Por4


2. Matka Alentejon maakuntaan

Albufeira-Beja-Evora (edestakaisin 418 km)

Retkipäivä on pitkä eikä sovellu perheen pienimille. Matkan pääpaino on historiallinen. Ajomatkan päässä odottaa kuitenkin Évora, Etelä-Portugalin kiehtovin kaupunki, jonka vanha muurien ympäröimä osa on UNESCO:n suojeluksessa.


Évora on Alentejon maakunnan helmi

Ajettaessa Algarvesta pohjoiseen tullaan Alentejoon, joka on Portugalin suurin maakunta. Loivasti kumpuilevassa maastossa viljelysten ja korkkitammimetsien välissä on siellä täällä pikkukyliä ja –kaupunkeja. Puolen matkan jälkeen saavutaan Bejan maatalouskaupunkiin, joka on Portugalin kuumin kaupunki. Kaupungin on perustanut itse Julius Caesar.

Jo roomalaiset rakensivat ensimmäiset Évoran kaupunginmuurit. Nykyinen hyvin säilynyt muuri on 1300-luvulta. Vuosisatojen ajan kaupunki on ollut taiteen ja kulttuurin tyyssija, jossa asuivat aika ajoin jopa Portugalin kuninkaat. Évoran arvokkaiden ja historiallisten rakennusten takia se pääsi vuonna 1986 UNESCO:n suojelukseen.

Kaupungin päänähtävyydet ovat romaanisgoottilainen Sé -katedraali ja sen yhteydessä sijaitseva museo. Vaikutuksen tekee myös Pyhä Fransiskuksen kirkko, jonka erikoisin nähtävyys on luukappeli. Sen seinät on päällystetty 5000 ihmisen luilla. Yksi Évoran tärkeimmistä turisti nähtävyyksistä on Dianan temppelin rauniot korinttilaisine pylväineen. Temppeliä pidetään yhtenä Portugalin parhaiten säilyneistä roomalaisajan muistomerkeistä.

Kaupunkiin tutustumisen voi aloittaa hankkimalla esim. paikallisesta turistitoimistosta kaupungin kartan ja selostukset tärkeimmistä nähtävyyksistä. Jos on liikkeellä kesäkuumalla, kannattaa varata riittävästi juotavaa. Évoran nupukivikaduilla on silloin todella paahteista.

3. Albufeirasta itään

Albufeira-Faro-Tavira-Albufeira (edestakaisin n. 150 km)

Vilamourassa voi poiketa, jos on kiinnostunut Euroopan suurimmasta turistihankkeesta. Se on rakennettu täysin tyhjästä. Nyt alueella on hyvätasoisia hotelleja, suuri pienvenesatama, neljä golfkenttää, kasino, tenniskenttiä, ratsastuskeskus, kuntokeskuksia jne.

Ennen Faroa kannattaa poiketa Louléssa, jossa vaalitaan käsityöperinteitä. Paikallisilta markkinoilta voi ostaa käsin punottuja koreja, vahakynttilöitä, kupariesineitä, savitöitä ym. Läheisessä EN 125-tien varrella sijaitsevassa Almansilissä on Pyhälle Lourencolle omistettu kirkko, joka on päällystetty lattiasta kattoon sinivalkoisilla azulejo-kaakeleilla.

Vaikka Faro on vilkas satama- ja teollisuuskaupunki, on kaupungissa mielenkiintoista historiallista nähtävää. Sen tarjoamat ostosmahdollisuudet ovat Algarven parhaimmat. Vanhankaupungin mukulakiviset kadut, katukahvilat ja varjoisat puistikot tarjoavat miellyttävän paikan kävelylle. Kaupunki on täynnä kirkkoja, joista kaunein on Karmeliittakirkko. Myös sen yhteydessä on karmiva ihmisen luita täynnä oleva luukappeli. Vanhaankaupunkiin pääsee tunnetun Arco de Vila -porttikäytävän kautta. Keskellä muurien ympäröimää vanhaakaupunkia seisoo vaikuttava Sé-katedraali.

Por5

Tavira on Algarven Venetsia

Tavira on Algarven viehättävimpiä kaupunkeja, jonka läpi virtaavan Gilão-joen ylitse johtavan sillan rakenteet ovat Rooman vallan ajoilta. Kaupunki on tärkeä tonnikalakeskus. Kannattaa poiketa satamaan katsomaan värikkäitä troolialuksia ja kalastajien touhuja. Satamaan johtavan joen varren rantabulevardilla on hyviä ostos- ja ruokapaikkoja.

Tavira on yksi Algarven vähiten turistien pilaamista paikoista. Kaupunkikuvaan kuuluvat taivaanrantaan piirtyvät kupolit ja tornit, pienet hyvin hoidetut puistot ja lukuisat kirkot. Hyvän käsityksen Tavirasta saa kiipeämällä keskusaukiolta ylös rauniolinnalle. Sieltä avautuu hieno näköala yli kaupungin kattojen.

Paluu Tavirasta takaisin Albufeiraan onnistuu nopeimmin ja vaivattomin ajamalla nelikaistaista tietä (IP1) pitkin.





Por5



Autonvuokraus ja automatkailu Portugalissa

Tarjolla on kansainvälisiä ja paikallisia autovuokraamoja. Hintataso vaihtelee hieman, mutta erityisesti sesonkiaikana, heinä-syyskuussa hinnat ovat kalleimmat. Auton voi varata ja maksaa matkatoimiston kautta jo Suomessa. Kannattaa ottaa selvää tuleeko autonvuokraus näin halvemmaksi. Suomalaisilla matkanjärjestäjillä on yleensä myös ennakkoon sovittuja hintoja jonkun autovuokraamon kanssa.

Kannattaa aina myös varmistaa sisältyykö hintaan pakollisen liikennevakuutuksen lisäksi kolmannen osapuolen vakuutus, varkausvakuutus, verot ja  henkilövakuutus. Myös omavastuunpoistoa kannattaa harkita. Auton vuokraaminen kolmeksi tai useammaksi päiväksi kerrallaan tulee edullisemmaksi kuin yhdeksi päiväksi kerrallaan.

Kuljettajalta vaaditaan 21 vuoden ikä (joskus 23) ja vähintään vuoden ajokokemus.

Moottoritiet, jotka on merkitty karttaan A-kirjaimella ovat maksullisia. Tietullissa vihreällä V-kirjaimella merkityt kaistat on tarkoitettu niille autoilijoille, jotka ovat ostaneet etukäteen vuositarran auton tuulilasiin. IP-moottoriliikennetiet ovat maksuttomia. Lissaboniin Tejo-joen ylittäviltä Vasco da Gaman ja Huhtikuun 25. päivän sillat ovat maksullisia, mutta vain kaupunkiin ajettaessa.

Autoliikenne on samanlaista kuin muuallakin Etelä-Euroopassa. Kokematon saattaa hämmentyä melko vauhdikkaasta ajosta. Liikenne sujuu melko juostavasti, mutta joukossa on aina niitä, joiden ansiosta Portugalin onnettomuustilastot ovat Euroopan synkimmät. Turvavöiden käyttö on pakollista, ja kännykkään saa puhua vain, jos ei joudu käyttämään käsiä.


Lisätiedot

www.visitportugal.com

www.portugal.com

Por6