Manaus



Kumiparonien rehvastelulla ei ollut rajoja

Rio de Janeiron lentokentällä portti 22A pitäisi olla Manaukseen lähtijöille. Kaupunki sijaitsee syvällä Amazonian sademetsässä, mutta koneeseen tulijat vaikuttavat liikemiehiltä.

Mana1


 

Pitkäsäärisillä naisilla on jalassaan korkokengät ja käsivarsillaan merkkilaukku. Äkkiseltään kuvittelisi, että viidakossa tarvitaan hieman erilainen varustus.

Manaus, seuraava kohteeni, sijaitsee 1600 kilometrin päässä rannikolta lähes keskellä sademetsäaluetta. Sinne pääsee vain lentämällä tai laivalla Amazon-jokea pitkin rannikolta. Hankalista kulkuyhteyksistä huolimatta Manaus on suurkaupunki, yli kahden miljoonan asukkaan teollisuuskeskittymä.



Verovapaus houkuttelee


Vapaakauppa-alueena Manauksessa on useita kansainvälisiä yrityksiä, muun muassa suomalaiset Nokia ja Perlos. Rannikkokaupungeista, kuten Riosta ja Sao Paolosta laskeutuu lentokoneita Manauksen kentälle useita vuoroja päivässä. Suuret valtamerialukset purjehtivat sinne Amazon-jokea pitkin vaivatta. Kaikki isommat tavarat tuodaan Manaukseen rahtilaivoilla.  

Etelä-Amerikassa kannattaa varautua aikataulun muutoksiin. Ne saattavat muuttua useampaankin kertaan. Oma koneeni myöhästyy parilla tunnilla. Normaalia, kuulemma. Vaikka saapuessani Manaukseen yöllä, on ilma kuuma ja kostea. Lentokentän mittari näyttää 27 astetta. Huh! Mitä se tulee olemaankaan päivällä auringon paahtaessa korkealta?

Mana2

Kumibuumi rikastutti


Manaus on saanut nimensä sukupuuttoon kuolleen paikallisen intiaaniheimon mukaan. Kaupungin nykyiset asukkaat ovat Brasilian köyhimmiltä alueilta tänne muuttaneita siirtotyöläisiä. Osa manauslaisista on niin sanottujen kumiparonien jälkeläisiä. Manauksen historiaan liittyy 1800-luvun lopulla alkanut kumibuumi, joka teki pienestä kaupungista koko maailman kumituotannon keskuksen.

Charles Goodyear oivalsi, että kumipuun nesteestä, kautsusta, saa vulkanisoimalla kestävämpää. Kumia tarvittiin ensin höyrykoneiden tiivisteisiin, sadetakkien ja kumisaappaiden valmistamiseen. Kumimarkkinat paisuivat monikertaisiksi, kun kehitettiin ilmanpaineeseen perustuva autonrengas.

Manaukseen saapui keinottelijoita eri puolilta maailmaa. Sademetsää myytiin heille pilkkahinnalla. Kumiparonien työllistämien kautsunkerääjien päivä oli pitkä ja raskas. He viilsivät toista sataa puuta aamulla. Iltapäivällä puun valuttama neste kerättiin talteen. Vielä iltanuotiolla lateksista tehtiin lämmittämällä jopa 70 kiloa painavia kautsupalloja, jotka rahdattiin laivoilla rannikolle.

Halvalla työvoimalla ja monopoliasemalla vaurastuneet ökyrikkaat kumimiljonäärit rakennuttivat itselleen loisteliaita palatseja, sytyttivät sikarinsa isoilla dollarin seteleillä ja pesettivät pyykkinsä Pariisin pesuloissa. Rehvastelulla ei ollut rajaa. Kaikki päättyi kuitenkin yhtä nopeasti kuin oli alkanutkin, kolmessakymmenessä vuodessa. Englantilainen Henry Wickham salakuljetti kumipuun siemeniä kotimaahansa. Siemenet idätettiin ja taimet istutettiin brittien omistamiin Aasian siirtomaihin. Manaus menetti nopeasti kumimarkkinoilla monopoliasemansa ja kaupunki rappeutui.

Satama kuhisee elämää

Kumibuumin ajoista kertoo yhä Manauksen kumiparoneiden rahoittama San Sebastian -aukion komea Teatro Amazonas. Brasilian lipun värein koristeltu kupolikattoinen 681-paikkainen oopperatalo valmistui vuonna 1869. Vain parhaat mahdolliset rakennusmateriaalit kelpasivat. Marmori tuotiin Italiasta, kattotiilet Ranskasta, pylväät Englannista, lasit ja valaisimet Venetsiasta. Ensi-illan tähtivieras oli Enrico Caruso. Hänen jälkeensä monet muutkin oopperatähdet ovat esiintyneet Manauksessa. Kumibuumin päättymisen seurauksena pahasti rapistumaan päässyt oopperatalo kunnostettiin vasta vuonna 1996.

Manauksen värikäs jokilaivasatama on nähtävyys. Rannan tuntumassa käydään kauppaa vihanneksilla ja hedelmillä, Amazonian alueen perinteisillä kauppatavaroilla. Adolpho Lisboa -kauppahallissa voi tutustua sademetsän runsaisiin antimiin. Myytävänä on muun muassa lääkitseviä luonnonkasveja ja yrttejä, jotka ovat länsimaalaisille tuntemattomia. Eräs suosituimmista on cuarana, jota Amazonian intiaanit ovat käyttäneet vuosituhansien ajan lääkkeenä moniin vaivoihin. Sisältämänsä kofeiinin ansiosta sillä on piristävä vaikutus.

Mana3

Kahden joen yhtymäkohta


Sataman saviseen rantaan on ankkuroituneena useita vanhoja siirtomaavallanaikaisia jokilaivoja, jotka yhä kuljettavat Amazonian alueen asukkaita ja kaikkea mahdollista elintarvikkeista rakennusmateriaaleihin. Joki on ainoa mahdollinen kulkuväylä ja vene välttämättömyys tiettömällä Amazonian alueella. Valitsen erään aluksen, joka vie minut seuraamaan erästä erikoista luonnonilmiötä. Manauksen ohi virtaava teenmusta Rio Negro yhtyy maitokahvin väriseen Amazoniin, jota täällä kutsutaan nimellä Rio Solimões.

Amazon-joen 1600 sivujoesta Rio Negro on pisin. 1551 metriä pitkä joki saa alkunsa Venezuelan ja Kolumbian rajalta. Manauksen kohdalla Rio Negron leveys vaihtelee kahdeksasta kilometristä neljääntoista kilometriin. Syvyyttä on 35 metriä, tosin sadekaudella, kesäkuussa, vedenpinta nousee yli kymmenellä metrillä.

Rio Negron ja Rio Solimõesin kohdatessa ne virtaavat noin kuuden kilometrin matkan sekoittumatta toisiinsa. Tumman ja vaalean veden välinen raja on hyvin jyrkkä. Eri nopeuksilla virtaavien vesien sekoittumattomuus johtuu erilämpöisestä vedestä ja koostumuksesta. Sivujoen Rio Negron tumma väri johtuu hajoamattomasta lehtikarikkeesta. Päävirta kuljettaa tuhansien kilometrien matkalta kertynyttä kullankeltaista lietettä.

Lisätiedot täältä

Mana4





Uhanalainen Amazon

Yhtenä matkalukemisena minulla oli toimittaja Rauli Virtasen kirja Etelä-Amerikka - huomisen varjossa. Se on julkaistu yli 30 vuotta sitten. Siinä ennustetaan Brasilian sademetsien häviämistä vuoteen 2005 mennessä, mikäli metsänkaato jatkuu samaan tahtiin. Nykyarviot liikkuvat vuoden 2050 tienoilla.

Lensin pienkoneella Amazonian sademetsän yllä ja näin kauas horisonttiin vain pelkkää vihreää mattoa, tiiviskasvuista sademetsän kasvustoa. Syntyi vaikutelma, että vesuri saa viuhua tiuhaan tahtiin, jos koko sademetsä aiotaan todella parturoida pois seuraavan viidenkymmenen vuoden aikana.

Amazonia on kuitenkin eräs maailman herkimmin haavoittuvista ekosysteemeistä. Hiilidioksidin, hapen ja ravinteiden kierto onnistuu häiriintymättömänä niin kauan kuin Amazonialla on toimivat keuhkot eli suunnattomat metsävarat. Systeemi on käytännössä niin herkkä, että pienetkin muutokset näkyvät. Kasvipeitteen kokonaan katoaminen johtaisi maapallon lämpötilan nousuun 2-4 asteella, mikä merkitsisi katastrofia monille alueille.

Avohakkuut horjuttavat sademetsän ekologista tasapainoa paljastamalla maaperän rankkasateille. Tulvat pyyhkäisevät ohuen ravinnekerroksen mennessään. Paikalliset alkuperäiset asukkaat intiaanit elävät sopusoinnussa ympäröivän luonnon kanssa. Näin omin silmin, miten intiaanit raivaavat itselleen peltotilkun kulottamalla vain pieniä alueita kerrallaan. Kaatuneet puunrungot jätetään maahan pidättämään ravinteita sekä luovuttamaan niitä puuaineksen hajotessa. Alueelle maassa makaavien puunrunkojen sekaan istutetaan banaania, makeaa perunaa tai maniokkia. Kaskipelto on käyttökelpoinen vain kaksi vuotta, jonka jälkeen raivataan uusi peltotilkku. Edellinen saa metsittyä alkuperäisen näköiseksi.