Ikimuistoinen jokilaivaristeily Amazonilla

Puolialastomien Yakua-intiaanien vieraana

 

Ongelmiako tiedossa, utelen paikallisoppaaltani Sedugolta. Olen ollut ”luvatta” pari päivää Kolumbian puolella. Nyt pitäisi jatkaa jokilaivalla Amazon-jokea pitkin Perun puolelle.

 

Lai1

Passissani on leima todisteena siitä, että olen jo kaksi päivää sitten poistunut Brasiliasta. Ei hätää, minä hoidan asian, lupaa Sedugo, joka tietää paikalliset metkut.

Perulaiset rajavartijat eivät saa ottaa vastaan lahjuksia, mutta käytäntö on usein toinen. Tiukkailmeinen perulainen tullimies on ihmettelevinään passissani olevaa vanhaa Brasilian leimaa. Hän vihjaa, että suomalaisturistin on syytä palata Brasilian puolelle tuoretta leimaa hakemaan. Tullimies tietää, että siinä tuhraantuisi kokonainen päivä.

Ystäväni Sedugo kehottaa rajavartijaa tarkastamaan passini vielä uudestaan. Sen väliin sujautettu muutama dollari auttaa kummasti ongelman ratkaisemisessa. Tämä on normaalia Etelä-Amerikassa, kuittaa Sedugo, kun olemme siirtyneet rajan toiselle puolelle.

Lai2




Yhä syvemmälle viidakkoon

Seuraava kohteeni on Perun puolella sijaitseva legendaarinen Iquitos. Se sijaitsee vielä syvemmällä sademetsässä kuin aikaisemmat sademetsän pysähdyspaikkani, Brasilian Manaus ja Kolumbian Leticia. Myös Iquitosiin pääsee vain lentämällä tai jokilaivalla. Olen etukäteen valinnut jälkimmäisen vaihtoehdon. Useamman päivän kestävästä, yli 500 kilometriä pitkästä Amazonin jokilaivaristeilystä, tulee eräs unohtumattomimmista elämyksistäni.

Tuhansia kilometriä pitkä Amazon on purjehduskelpoinen Atlantin valtamereltä aina Iquitosiin asti. Suuretkin valtamerialukset voivat purjehtia jokea pitkin 1600 kilometriä Manaukseen. Siitä eteenpäin ylävirtaan kuljetaan perinteisillä kahdella kannella varustetuilla jokilaivoilla.

Amazon-alukset ovat samannäköisiä niin sanottuja riippumattolaivoja. Ne eroavat amerikkalaisia turisteja kuljettavista luksusaluksista, joissa on uima-altaat ja drinkkibaarit. Hienojen ihmisten laivoissa pukeudutaan illalliselle tummaan pukuun ja korkokenkiin. Kannella käyskennellään grogilasi kädessä. Tavallisten jokivarren asukkaiden laivoissa miehistö oleskelee alakannella, matkustajat yläkannella. Amazon on kuin moottoritie, jossa laivat hoitavat rekka-autojen tavarankuljetuksen ja linja-autojen matkustajaliikenteen.

Kahdellakymmenellä dollarilla saa laivasta kolme koukkua: kaksi omalle riippumatolle, yksi kassille. Joissakin aluksissa on hyttejä, mutta ilmastoinnin puuttuessa monikaan ei niitä halua. Riippumatto on loistava keksintö. Se mahtuu reppuun ja siinä on yllättävän mukava loikoilla. Tottuminen pidempään nukkumiseen vaatii jo hieman totuttelua. Ainoa ongelma on, kun laiva on pysähdyksissä. Silloin miljoonat mäkäräiset käyvät matkustajien kimppuun.

Eksotiikasta huolimatta tavallisen turistin kannattaa harkita riippumattolaivassa matkustamista. Ne ovat hitaita, ahtaita ja meluisia. Jokilaivat viipyvät satamissa vain tovin, joten aikaa ympäristön tutustumiseen ei ole. Ihmisten ohella laivat kuljettavat matkustajien sikoja ja kanoja. Alukset kulkevat yötä myöten pilkkopimeässä ilman valoja. Virrassa kulkevat vettyneet puunrungot ja petolliset hiekkasärkät ovat vaarallisia. Laivat kaatuvat usein.

Lai3

Arapaima on kotini viikon ajan

Oma alukseni, Arapaima, ei ole mikään loistoristeilijä, mutta ei mikään ruostunut purkkikaan. Sillä on pituutta 38 metriä ja alus kulkee kahdeksan solmun vauhdilla. Siinä vauhdissa hyttyset eivät pysy perässä. Laivassa on kahdentoista hengen miehistö. Meitä matkustajia on yhteensä vain kuusitoista. Jokaisella on oma ilmastoitu hytti, joka päiväntasaajan helteessä on Pohjolan asukkaalle välttämättömyys.

Amazonin syvyys vaihtelee 25 metristä 200 metriin, mutta joen pinnanvaihtelut ovat suuria. Sadeaikana vesi saattaa nousta jopa toistakymmentä metriä. Hiekkasärkät vaihtavat alinomaa paikkaansa. Kipparilla pitää olla vankka tuntemus, mihin niitä muodostuu. Matkaa tehdään myös öisin. Valonheittäjällä pyyhkäistään harvakseltaan keulan editse. Vain harva vastaantulija käyttää ajovaloja.

Ylävirtaan purjehdittaessa aluksemme on aina lähellä rantaa, sillä siellä virtaus on vähäisempi. Alajuoksulle päin mentäessä pysyteltäisiin keskivirralla, jossa virtaus on voimakkaimmillaan. Yhtenä yönä herään, kun laivan moottorit ovat sammuneet. Konevika on hyvin tavallinen syy matkan keskeytykseen. Erotan tropiikin pilkkopimeässä yössä, miten laivan kokka on työntynyt kohti rannan mangrovejuuristoa.

- Ei hätää. Odottelemme tässä kaikessa rauhassa lähestyvän myrskyn saapumista ja ohimenemistä, rahoittelee laivan kapteeni.

Paikallisoppaani Sedugo on kulkenut koko ikänsä Amazon-jokea ylös alas. Hän tuntee paikat ja jokivarren asukkaat kuin omat taskunsa. Hämmästelen rantojen yllättävän runsasta asutusta. Rantatöyräälle puupaalujen varaan on rakennettu yksinkertaisia asumuksia. Osa asumuksista kelluu vedessä puisten ponttonien kannattamina. Lapset ryntäävät rantaan vilkuttamaan aina, kun Arapaima-aluksemme lipuu kylän ohi.



Viidakossa machete-veitsi on tarpeen

Sedugon opastamana poikkeamme välillä maihin. Ensimmäiseksi on vuorossa viidakkoretki. Rannalla meitä odottaa yli kuusikymppinen Alfides, joka on asunut vaimonsa kanssa iät ja ajat lautahökkelissään sikojen ja koiriensa kanssa. Alfides tuntee maaston hyvin. Hän kulkee edellä raivaten viidakkoveitsellään tietä sademetsän turisteille. Näky on koominen, sillä Alfides on pukeutunut vain risaiseen lyhythihaiseen paitaan ja repaleisiin housuihin. Meillä kaukaisilla vierailla on coretex-jalkineet, pitkähihaiset paidat, päähineet ja sukat käärittynä housujen päälle. Ihomme on kyllästetty hyönteiskarkotteilla.

Rämmimme kurassa ja mudassa. Väistelemme polttavia muurahaisia, laskemme vyötiäisten pesiä ja ihastelemme myrkkysammakoiden väriloistoa. Retken kohokohta on maailman suurimman perhosen, sinisiipisen Morfon näkeminen.

Seuraavien päivien aikana on tarjolla yhä ihmeellisempää ohjelmaa. Kalastamme ja savustamme piraijoja. Ihmettelemme, kun vieressämme joessa pulikoivat lapset eivät pelkää terävillä hampailla varustettuja petokaloja. Käymme illansuussa kanoottiretkellä bongaamassa yöpuulle kiirehtiviä värikkäitä papukaijoja. Tropiikin hiilenmustassa yössä haemme lampun avulla pimeydessä kiiluvia kaimaanin silmiä ja vedenpinnalla lentäviä tulikärpäsiä.

Lai4

Puolialastomia ihmisiä

Amazonin jokivarren kylät ovat pieniä pisteitä kartalla, osaa ei ole merkitty niihin lainkaan. San Pablon 3000 asukkaan kylä eroaa muista, sillä sen kapeat tiet ovat betonipintaisia. Vierailemme myös paikallisessa lebrasairaalassa.

Amazon-risteilyn kohokohta on vierailu Yakua-intiaanien vain kaksikymmentä perhettä käsittävässä kylässä. Yakua on ketsuan kieltä tarkoittaen ”maalattuja kasvoja”. Puolialastomat heimon jäsenet värjäävät kasvonsa urukum-kasvista saadulla punaisella väriaineella.
 

Amazonin jokiretkeni päättyy Iquitosiin. Olen matkannut useamman päivän aikana ikimuistoisen matkan maailman suurimman sademetsän siimeksessä. Täällä ei kaivata televisioita, tietokoneita, ei edes kännyköitä. Elämä sujuu omalla ajattomalla tavallaan. Tunneilla ei ole mitään merkitystä. Matkani antia eivät pilaa kuumuus tai kosteus, ei hyttysten ininä, eikä myrkkysammakot. Ainoastaan pakollinen muutaman päivän kestävä turistiripuli vetää ilmeen toisinaan mutrulle.

Lai5