Seili


Saari, josta ei ollut paluuta

Aurinko lämmittää pilvettömältä taivaalta. Vesi kimaltelee Airistolla. Valkopurjeiset huviveneet lipuvat ulapalla. Olen menossa Seilin pahamaineiselle saarelle.

Sei1

 

Ristiriita on melkoinen verrattuna aikaan, jolloin Seili oli vuosisatojen ajan paikka, josta vain harva palasi mantereelle. Saari oli parantumattomasti sairaiden loppusijoituspaikka.

Nauvosta lähtenyt yhteysalus Linta rantautuu Seilin laituriin vain puolentunnin laivamatkan jälkeen. Iso ryhmä eläkeläisiä astuu maihin saaristo-oppaiden johdattamana. Moottoripyöräilijät ja muutama automatkailija jatkavat matkaansa Rymättylään asti. Seili on luonnonsuojelualuetta, jossa ei motoristeja kaivata. Kyltti rantalaiturin kupeessa kertoo saaren päänähtävyyden, puisen saaristokirkon, odottavan noin kilometrin kävelymatkan päässä.

Saaren tunnelma on ainutlaatuinen


Seili sijaitsee Saaristomeren luonnonsuojelualueella 30 kilometrin päässä Turusta. Nauvoon ja Rymättylään on matkaa vain noin kuusi kilometriä. Vaikka saari sijaitsee lähellä, on Seilin saaressa aivan oma tunnelmansa. On vaikea kuvitella, että saari oli aikoinaan lähes puuton. Nyt se on kaikkea muuta kuin karu kalliosaari.

Seili on kesäpäivänä vehmas ja vihreä. Osa saaresta on mäntyjen ja jalojen lehtipuiden peitossa. Puistomaiset nurmikot ja luonnonniityt kumpuilevat aaltomaisessa maisemmassa. Kaiken keskellä seisoo Garl Engelin suunnittelema uusklassistinen Seilin saaristomeren tutkimuslaitoksen päärakennus - melkoinen erikoisuus saaristossa.

Seilissä oli asutusta jo 1500-luvulla. Kruunun omistamalla saarella oli kahden talopojan hoitama maatila. Elämä saarella vilkastui, kun vuonna 1619 kuningas Kustaa II Adolf julkaisi käskykirjeen uuden lepra- eli spitaalisairaalan perustamiseksi. Tarttuvaa tautia sairastavat ihmiset oli siirrettävä pois kaupungista. Seili oli riittävän kaukana, mutta kuitenkin riittävän lähellä kuljetuksien kannalta. Saarelta löytyi hiekkainen harju, joka sopi hyvin hautausmaaksi. Saaren maatilan velvollisuudeksi tuli sairaiden ruokahuollon järjestäminen.

Sei2

Lepran hoitokeinot vähissä

Ensimmäiset leprapotilaat tuotiin Seiliin Turusta Pyhän Yrjön hospitaalista. Mukana piti olla 20 taalaria sekä laudat omaa ruumisarkkua varten. Potilaat sijoitettiin erillissaarelle, jonne siirrettiin myös pieni kappeli Turusta. Kirkkosaaressa oli ahtaat asuinrakennukset, leivintupa ja sauna. Spitaaliset elivät keskenään, eristyksessä muusta kansasta.

Siihen aikaan uskottiin, että lepra oli Jumalan rangaistus. Tärkein hoitomenetelmä oli Jumalan sana, ja katumusharjoitukset olivatkin tärkeä osa päivän ohjelmaa. Sen lisäksi uskottiin parantavan veden voimaan sekä paloviinaan, olihan spitaalisilla viinanpoltto-oikeus. Alkoholia myytiin myös ohikulkeville laivoille. Liikaa Seilin pontikkaa nauttineet merimiehet olivat vanhan sanonnan mukaan ”seilissä”.

Munamultainen karu saaristokirkko


Seilin nykyinen ristikirkko rakennettiin palanneen kappelin paikalle vuonna 1733. Puutavarat tuotiin puuttomalle saarelle talvella jäitä pitkin. Itä-länsi-suuntaan rakennettu kirkko valmistui yhden kesän aikana. Rakennuttaja oli Kaarlo Jaakonpoika Merimaskusta apunaan 12 rakentajaa. Nauloja ei tarvittu lainkaan, sillä hirret pinottiin salvostekniikalla.

Maankohoamisen myötä kirkkosaaren muusta saaresta erottava salmi on kadonnut. Viitoitettu reitti johdattaa vierailijat mäntymetsän siimeksessä sijaitsevan punamullatun kirkon luo. Se sekä meren rannassa sijaitseva kellotapuli ovatkin ainoat rakennukset, joka ovat säilyneet lepra-ajoista. Muista rakennuksista on jäljellä korkeintaan kivijalka. Sairaalasaaren mystiseen menneisyyteen voi eläytyä poikkeamalla kirkon takana sijaitsevalla hautausmaalla. Siellä on yhä pystyssä enemmän tai vähemmän kallellaan olevia ristejä.

Kirkon sisutus on askeettinen. Saarnastuolia lukuun ottamatta kaikki puupinnat ovat käsittelemättömiä, ilman maalia ja koristeita. Vähän väriä tuo alttarin vieressä seinällä oleva turkulaisen Helge Stenin tekemä alttaritaulu, joka esittää myrskyä Genesaretin järvellä. Sylvi Kekkosen kirkkoon lahjoittama punainen alttarivaate on siirretty muualle suojaan.

Spitaaliset erotettiin kirkossa muusta väestöstä omaan soppeensa aidalla. Heillä oli myös erillinen sisäänkäynti, matalampi kuin terveiden kirkon pääovi. Ehtoollinen ojennettiin pitkän varren päässä sijoitetulla pahkakupilla. Mielenkiintoinen kirkon sisätilojen yksityiskohta on kuuluisan nauvolaisen mestarin Åke Sandvallin tekemä kirkkolaiva.

Jumalanpalveluksia pidettiin sairaille ja terveille aina vuoteen 1785. Silloin kuoli viimeinen spitaalinen. Papin virka säilyi vuoteen 1840 asti, kun saaressa leprapotilaiden sijasta hoidettiin mielisairaita. Vuoden 1845 jälkeen Nauvon seurakunta sai hoitoonsa saaren kirkolliset rutiinit. Järjestely on yhä toiminnassa. Seilin kirkkoon tulee pappi kolmena kesäviikonloppuna järjestämään suomenkielisen jumalanpalveluksen. Kirkkoon mahtuu kerralla noin 250 henkeä. Vierailijoille kirkko on auki kesäkuukausien aikana päivittäin maanantaita lukuun ottamatta.

Sei3

 

Spitaalisten tilalle mielisairaita


Leprapotilaiden vähentyessä tilalle tuli pelkästään mielisairaita. Paikkaluvultaan laitos kasvoi Suomen suurimmaksi mielisairaalaksi. Vuodesta 1755 alkanut mielisairaalatoiminta kesti vuoteen 1962 asti. 1900-luvulla hoidettavana oli ainoastaan naispotilaita.

Sairaalan vanhat puurakennukset korvattiin kivirakennuksilla 1800-luvun puolessa välissä. Keltainen uusklassistisen pitkänomaisen päärakennuksen käytävän varrella oli useita yhden hengen kammioita. Erään huoneen seinät on jätetty vanhaan asuunsa: musta-kelta shakkiruudutuksella oli potilaaseen rauhoittava vaikutus.

Sen aikaiset hoidot olivat alkeellisia, olivathan potilaat parantumattomasti sairaita. Päivärutiinit olivat tarkkaan säädeltyjä. Kontaktit ulkomaailmaan olivat vähäiset, sillä saarella ei käynyt vieraita. Mielisairaita hoideltiin mahdollisimman yksinkertaisin ja edullisin menetelmin.

Ajan saatossa rakennukset rapistuivat rahan puutteesta. Potilasmäärä väheni. Viimeisimmät olivat iäkkäitä hourailevia naisia, jotka olivat viettäneet saarella vuosikausia. Psykiatriset menetelmät olivat kehittyneet ja eristyksissä ollut Seilin sairaala suljettiin vuonna 1962.

Turun yliopiston hallintaan


Vuonna 1964 valtio lahjoitti Seilin sairaalan rakennukset ja lähialueet Turun yliopistolle. Saarelle perustettiin Saaristomeren tutkimuslaitos. Muiden alueiden omistajaksi tuli Metsäntutkimuslaitos. Kirkko siirtyi Museoviraston hallintaan.

Saarella vieraileville ulkopuolisilla ei ole mahdollisuutta päästä tutkimuslaitoksen tiloihin. Siellä täällä näkyy ”Piha-alue” -kylttejä, jotka viestittävät saaren vakituisesti asuvien ihmisten yksityisistä pihoista.

Omalla veneellä saapuvat saavat rantautua vain Kirkkolaituriin, jonka yhteydessä on Pro Seili -yhdistyksen ylläpitämä kesäkioski. Pullakahvien kera voi lukaista saaren historiasta ja luonnosta kertovia kansioita.


Sei4

 

Kiire pelastaa Itämeri


Seili sijaitsee Saaristomeren luonnonsuojelualueella, mutta sekään ei ole estänyt vesien rehevöitymistä. Ahersin 1970-luvun lopulla useaan otteeseen Saaristomeren tutkimuslaitoksella
yliopistollisiin arvosanoihin liittyvillä kursseilla. Kaksi kesää vierähti tutkimustöitä tehden. Seilin saaren lähivedet tulivat sukeltelemalla tutuksi. Vesi oli kirkasta ja puhdasta.

Lähes kolmekymmentä vuotta vierähti, kun poikkesin saarelle uudestaan. Sydämestä riipaisi, kun samat ahvenvitaa ja rakkolevää kasvaneet kirkkaat rantavedet olivat muuttuneet sameaksi. Pohjaa ei enää erottanut. Kaislikko on laajentanut kasvustojaan. Ei ihme, että Itämeren tulevaisuudesta tulee olla huolestuneita. Yhtään ei lohduttanut paikallisen kalastajan toteamus: Pari vuotta sitten oli vielä pahempi tilanne.

Lisätiedot


Yhteysalus Linta
(Nauvosta tai Rymättylän Hangasta), aikataulut www.fma.fi/palvelut/saaristoliikenne

Pro Seili -Yhdistys, www.proseili.fi

Saaristomeren tutkimuslaitos, www.utu.fi/erill/saarmeri


www.lansi-turunmaa.fi

www.saaristo.org