Suomen parhaat huvipaikat

Mitä olisi kesä ilman Lintsillä tai Särkänniemessä käyntiä? Kesäisen lomamatkan varrelle osuvat ehkä Puuhamaa tai Visulahti. Vierailu huvipuistossa on muksuille kesän ikimuistoinen kokemus.


 

Huv1

Eri puolille Suomea on vuosi vuodelta perustettu uusia huvipuistoja. Toiset ovat erikoistuneet tietyn teeman ympärille. Muumimaailmastakin on tullut jo klassikko. Kotimaisissa huvipaikoissa vempaimien ohella on alettu vähitellen panostaa myös ympäristön kauneuteen ja oheistoimintaan. Laitevalikoimiltaan Suomen huvipuistot eivät vielä pärjää kansainvälisille megapuistoille.

Ilmaista kokoperheen viihdettä huvipuistot eivät kuitenkaan ole. Pääsymaksut ja laiteliput kallistuvat joka vuosi oleellisesti. Sata euroa häviää lompakosta helposti ruokiin ja sisäänpääsymaksuihin. Mutta ei se mitään, onhan Suomen suvi vain kerran kesässä.



Huvipuistot



Linnanmäki


Sijainti
  Helsinki.

Kenelle  Suomen vanhin ja kävijämäärältään suosituin huvipuisto avattiin jo vuonna 1950. Nykyinen yhä käytössä oleva vuoristorata on vuodelta 1951. Linnanmäen kesäuutuus Salama on kautta aikojen suurin yksittäinen investointi. Se on 420 m pitkä ja 17 m korkea rata, jossa vauhti kiihtyy jopa 60 kilometriin tunnissa. Vaakatasossa pyörivä neljän hengen vaunu antaa matkustajilleen pehmeät kyydit tiukkoihin mutkiin ja jyrkkiin mäkiin.

Avoinna  Joka päivä syyskuun loppuun asti. Portit avataan ennen puoltapäivää ja suljetaan ilta kymmeneen mennessä. Aukioloajat vaihtelevat hieman ajankohdan mukaan

Pysäköinti  Maksullinen.

Yhteystiedot  Tivolikuja 1, Helsinki / Alppila.

www.linnanmaki.fi

Huv2


 

Särkänniemi                            


Sijainti
  Tampere.           

Kenelle  Koko perheelle.

Erityistä Monipuolinen huvipuisto, jossa perinteisten kieputtimien lisäksi on 168 metriä korkea Näsinneula, lasten eläintarha, delfinaario ja akvaario sekä planetaario. Aikuisille on Sara Hildénin taidemuseo. Sijaitsee kauniilla paikalla.

Avoinna  Eri kohteiden aukioloajat vaihtelevat. Osittain auki läpi vuoden.

Parkkeeraus  Lähiparkkialueet maksullisia.

Yhteystiedot  Särkänniemi, Tampere.

www.sarkanniemi.fi

Wasalandia             


Sijainti
  Vaasa.

Kenelle  Laitekanta on suunnattu pääasiassa lapsille. Aikuisille on muutama laite.

Erityistä  Kävijämäärältään Suomen neljänneksi suosituin huvipuisto. Viimeisten vuosien aikana lisätty puuhapuistoista tuttuja kohteita, esimerkiksi pomppulinnoja, trampoliineja, golfautoratoja, 3D-teatteri sekä jättiliukumäkiä. Tukkijoki on paras Suomen vesiradoista. Lähellä sijaitsee kylpylä-vesipuistokompleksi Tropiclandia.

Avoinna  Elokuun loppuun asti, kesäkuukausien aikana joka päivä klo 11-17 (18), heinäkuussa klo 19 asti. Koulujen alettua avoinna vain viikonloppuisin.

Pysäköinti  Ilmainen.

Yhteystiedot  Vaskiluoto, Vaasa.

www.wasalandia.fi

Tykkimäki


Sijainti
  Kouvola.

Kenelle  Koko perheelle.

Erityistä Ympäristöltään sekä ulkoasultaan viihtyisä. Vähemmän ruuhkaa, joten vähemmän jonoja. Pinta-alaltaan Suomen suurin. Alueella on myös lasten kiipeilyalue sekä terraario, jossa näkee käärmeitä, muita matelijoita ja jopa krokotiileja.

Avoinna  Joka päivä klo 12-19 (20) elokuun loppuun asti. Koulujen alettua vain viikonloppuisin.

Pysäköinti  Ilmainen.

www.tykkimaki.fi

Powerland / PowerPark


Sijainti
  Alahärmä.          

Kenelle  Koko perheelle.

Erityistä  Suomen uusin huvipuisto, jossa karting -ajelu on pääasia. Huvittelu vempaimilla tulee hyvänä kakkosena. Karting-ratoja on kaksi, toinen ulkona ja toinen ympäri vuoden toimivassa hallissa. Varsinainen huvipuisto sijaitsee aivan ratojen vieressä, ja tunnetaan nimellä Powerland.

Avoinna  Huvipuisto on avoinna joka päivä klo 11-19 elokuun loppuun asti. Koulujen alettua vain viikonloppuisin.

Pysäköinti  Ilmainen

Yhteystiedot  Puistotie 3, Härmä.

www.lillbacka.com/powerpark


 

Teemapuistot



Muumimaailma


Sijainti 
Naantali.

Kenelle  Perheen pienimmille.

Erityistä  Muumimaailma on Rovaniemen Santaparkin ohella toinen maamme teemapuistoista, joissa koko puiston ulkoasu ja toiminta liittyy tiettyyn aiheeseen. Muumit voi nähdä ihka elävinä. Vieraita myös ulkomailta.

Avoinna  Kesällä joka päivä klo 10-18.

Pysäköinti Naantalin kaupungissa Muumiparkissa, josta kuljetus Muumijunalla.

Yhteystiedot  Väskin saari, Naantali.

www.muumimaailma.fi

Huv4



Santapark

Sijainti  Rovaniemi.        

Kenelle  Pääasiassa lapsille, mutta elämyksiä löytyy myös aikuisille.

Erityistä  Rakennettu isoon luolaan 50 metriä maan alle. Vieressä on Joulupukin kylä.

Avoinna  Ti-su klo 10-18.

Pysäköinti  Ilmainen.

Yhteystiedot  Santapark, Rovaniemi.

www.santapark.fi

Puuhapuistot

Puuhamaa

Sijainti  Tervakoski.        

Kenelle  Pääasiassa lapsille, mutta myös aikuisille löytyy puuhattavaa.

Erityistä  Varaa kaunis sää ja riittävästi aikaa. Tarjolla kaikkea mahdollista pomppulinnoista formularatoihin. Myös vesipuisto, jossa on useita uima-altaita ja liukumäkiä. Soveltuu ruohokenttineen vaikkapa auringonottoon. Useita grillauspaikkoja, joten omat eväät voi halutessaan ottaa mukaan.

Avoinna  Joka päivä klo 10-19 elokuun 10. päivään asti.

Pysäköinti  Ilmainen.

Yhteystiedot  Tervakoski.

www.puuhamaa.fi


Visulahti


Sijainti 
Mikkeli.

Kenelle  Kaikenikäisille.

Erityistä  Seikkailupuisto Dinosauriassa on runsaasti ajoratoja, pomppulinnoja, liukumäkiä, uima-altaita. Muutakin löytyy kuin pelkkä puuhapuisto: vahanukkemuseo, vanhoja autoja, leirintäalue, lomamökkejä.

Avoinna  Dinosauria kesällä joka päivä klo 10-17 (19).

Pysäköinti  Ilmainen.

Yhteystiedot  Visulahdentie 1, Mikkeli.

www.visulahti.fi

Vesipuisto Jukupark

Sijainti Kalajoki.

Kenelle  Sopii pääasiassa lapsille, mutta myös aikuisille löytyy puuhattavaa.

Erityistä  Erilaisia ajoratoja, seikkailupaikkoja, pomppupaikkoja, liukumäkiä yms. Vesipuisto lukuisine uima-altaineen, vesiliukumäkineen. Grillipaikkoja, joten omat eväät voi halutessaan ottaa mukaan. Omistajavaihdon myötä alue laajeni.

Avoinna  1.7. lähtien koulujen alkuun joka päivä klo 11-18.

Pysäköinti  Ilmainen.

Yhteystiedot  Tuomipakkaintie 58, Kalajoki.

www.hiekkasarkat.fi



 

Turun Jukupark


Sijainti 
Turku.

Kenelle  Kaikenikäisille.

Erityistä  Suomen uusin ja tasokkain vesihuvipuisto.

Avoinna  Kesällä 11-17 (19).

Yhteistiedot  Kurrapolku 1, Turku.

www.jukupark.fi

Huv4

Eläinpuistot

Korkeasaari           

Sijainti  Helsinki.

Kenelle  Koko perheelle.

Erityistä  Suomen tunnetuimpaan eläintarhaan pääsee kesäaikana veneellä Kauppatorilta tai Hakaniemestä. Perille pääsee myös Herttoniemen torilta bussilla numero 1.

Avoinna  Touko-elo klo 10-20, syys klo 10-18, loka-maalis klo 10-16, huhti klo 10-18.

Pysäköinti  Henkilöautoille on rajallisesti maksullisia parkkipaikkoja Mustikkamaalla ja Kulosaaressa.

Yhteystiedot  Korkeasaari, Helsinki.

www.korkeasaari.fi

Huv5

Ähtärin eläinpuisto

Sijainti  Ähtäri.

Kenelle  Koko perheelle.

Erityistä  Ähtärin eläinpuisto on Suomen ensimmäinen luonnonmukainen eläinpuisto. Esillä on laajasti kotimainen eläinlajisto.

Avoinna Joka päivä läpi vuoden. Lipunmyynti kesäkuukausien aikana klo 10-18 (16).

Pysäköinti  Ilmainen.

Yhteystiedot  Karhunkierros 130, Ähtäri.

www.ahtarinelainpuisto.fi

Ranuan eläinpuisto

Sijainti  Ranua.

Kenelle  Koko perheelle.

Erityistä  Suomen pohjoisimmassa eläinpuistossa on 60 eläinlajia. Reitin pituus on noin 2,5 kilometriä ja lähes kokonaan puupäällystettyä.

Avoinna  Läpi vuoden joka päivä klo 10-16 (19).

Pysäköinti  Ilmainen.

Yhteystiedot  Rovaniementie 29, Ranua.

www.ranuazoo.com

Zoolandia

Sijainti  Lieto.

Kenelle  Koko perheelle.

Erityistä  Zoolandia on yhdistelmä eläintarhaa ja huvipuistoa. Kotieläinten lisäksi siellä on eksoottisia eläimiä.

Avoinna  Joka päivä klo 10-19, laitteet avoinna klo 11-18.45.

Pysäköinti  Ilmainen.

Yhteystiedot  Eläintarhantie 25, Lieto.

www.zoolandia.fi