Rio de Janeiro


Nautintojen pääkaupunki

 

Hotel Excelsior Copacabana, per favor, huikkaan taksinkuljettajalle. Oloni on raukea. Takana on liki vuorokausi matkustamista kotioveltani päiväntasaajan eteläpuolelle Brasiliaan. Jos haluaa merta edemmäs kalaan, joutuu hyväksymään useiden tuntien aikaeron.

 

Rio1


 

Carlos, taksinkuljettajani utelee ystävällisesti kotimaatani. Kuultuaan kaukaisen vieraan tulevan Suomesta, miehen ilme kirkastuu. Mika Hakkinen. Good driver, toteaa kuljettajani. Brasilialaiset ovat moottoriurheilukansaa. Si, si! Fittibaldi, Senna, Piquet, Massa kuittaan taksisuharille takaisin kaikki tuntemani brasilialaiset formulakuskit.

Riossa hotellin sijainti on tärkeä. Excelsior on maailman kuuluisimman hiekkarannan Copacabanan tuntumassa. Leveälle hienohiekkaiselle uimarannalle ei ole hotelliltani kuin muutama askel, yli vilkasliikenteisen Avenida Atlantican. Hotellini kattoterassilta näkyy Corcovado-vuori, jonka päällä tasapainoilee Kristus betonipatsaaksi jähmettyneenä. Vastakkaisella suunnalla kohoaa suoraan merestä Rion toinen symboli, Sokeritoppavuori, Pão de Açusar.


Maailman kuuluisin hiekkaranta


Rio de Janeiro on vastakohtien suurkaupunki. Kukaan ei tiedä kaupungin tarkkaa asukaslukua, arvioit alkavat kuudesta miljoonasta. Murto-osa kansasta elää leuhkasti, mutta yli puolet brasilialaisista ei yllä edes minimipalkkaan. Vain miljonääreillä on varaa asua palvelijoineen Copacabanan luksustaloissa. Ulkoasun perusteella rikkaan ja köyhän erottaminen on kuitenkin vaikeaa, sillä kaduilla kävellään helleasuissa ja sandaaleissa. Monilla on päällään vain uikkarit. Syntyy vaikutelma kuin kukaan ei olisi töissä.

Nyt on vasta aikainen aamu. Lähes viiden kilometrin pituisen sirppimäisen Copacabanan rantabulevardi täyttyy aamulenkkeilijöistä. Kuntoilijat hölkkäävät, rullaluistelevat ja voimistelevat. Rion rikkaat taistelevat ikääntymistä ja elintasosairauksia vastaan. Sen minkä luonto vanhentaa, sen riolainen plastiikkakirurgi nuorentaa. Copacabanan rannalla silikonirinnat peitetään pikkuriikkisillä uikkareilla.

Keskipäivään mennessä cariocat eli riolaiset, turistit, kaupustelijat, kaikenlaiset lorvailijat ja ilotytöt täyttävät rannat. Monet pelaavat upottavassa hiekassa lentopalloa ja jalkapalloa tai heittelevät frisbeetä. Kuumimpina kesäpäivinä, joulu-helmikuussa, lämpötila voi nousta 40 asteeseen. Pulahdus Atlantin suuriin aaltoihin virkistää, mutta tottumattomalle voi käydä köpelösti.

Rio2

Varo taskuvarkaita ja mulattityttöjä


Riossa turistin kaupunkivarustuksiin eivät kuulu paksu lompakko, kaulassa roikkuvat kultakorut ja ranteeseen kiinnitetty Rolex. Jätän arvotavarani suosiolla hotellin tallelokeroon. Rio kilpailee rikostilastojen kärkipaikoista. Ei ole syytä kuitenkaan paniikkiin, kunhan tekee taskuvarkaiden työn mahdollisimman vaikeaksi ja liikkuu turvallisilla alueilla. Silti Copacabanalla ei kannatta kulkea pimeään aikaan yksin. Paikalliset poikajengit putsaavat huono-onnisen turistin.

Oma ryhmänsä on rannoilla parveilevat Rion kuuluisat mulatat, suklaanruskean nappisilmäiset mulattitytöt. Viekoittelevasti pyörivät takamukset ja niukka asu koukuttavat eurooppalaisia perheenisiä kielletyn rakkauden suloihin. Yllättävän moni harmaahapsinen herrasmies kulkeekin kaunis mulattityttö kainalossa. Näiltä Rion tytöiltä saa tuliaisiksi kotiin muutakin kuin hetken rakastelun huuman.

Rio de Janeirossa, kuten koko Latinalaisessa Amerikassa, jyrkkä luokkaero näkyy parhaiten kaupungin ympärille syntyneissä hökkelikylissä, faveloissa. Slummien lukutaidottomat asukkaat elävät kurjuudessa, josta ei ole ulospääsyä. Faveloissa huumeet ovat arkipäivää. Monet slummien asukkaat ovat mukana kokaiinibisneksessä. Kun muutakaan työtä ei ole tarjolla, työskennellään huumekuriireina. Hökkelikylien ilmapiiri on väkivaltainen, sillä huumeliigat ovat sisällissodassa keskenään. Poliisien väliintulo johtaa viikoittain verisiin yhteydenottoihin.

Murheet unohdetaan kerran vuodessa


Kerran vuodessa helmikuussa hökkelikansa unohtaa elämän kurjuuden: on sambakarnevaalien aika. Monelle riolaiselle karnevaaliviikko on henki ja elämä, toiveiden täyttymys. Koko kaupunki on silloin kuin hullujenhuone, kaikkea mahdollista voi sattua. ”Varkaitten karnevaaliaikana” rikostilastot synkistyvät ja pahoinpitelyt moninkertaistuvat. Kuolemantapauksia on kymmeniä, sairaalahoitoa tarvitsevia on tuhansia. Rion moraalinvartija, käsiään turhautuneena levittävä Kristus-patsas, voi vain kauhistella maallisen kaupungin rietasta hauskanpitoa.

Rion riehakkaasta ja kiihkeästä karnevaalimeiningistä pääsee nauttimaan myös matkailija, kunhan suostuu maksamaan sesonkiaikana jopa kolminkertaisia hotellihintoja. Jos ei onnistu saamaan kallista pääsylippua sambakarnevaalien keskipisteeseen, Rio de Janeiron keskustassa sijaitsevalle Sambodromon kilpa-areenalle, voi nauttia ympäri kaupunkia järjestettävistä katujuhlista.

Rio3

Rion parhaat näköalat


Toisena Rion päivänä otan heti aamusta taksin ja lähden tutustumaan Sokeritoppavuoreen, siihen samaan, joka oli yhtenä tapahtumapaikkana James Bond -leffassa Kuuraketti (Moonraker). Koska on aamu, vältän iltapäivän ihmisruuhkat. Korkeuksiin noustaan samanlaisen hissin avulla, jonka katolla Roger Moore, agentti 007 kamppaili hengestään metallihampaistaan tunnetun roiston kanssa. Ensimmäinen hissi vien 220 metriä korkean topan päälle. Täältä jatketaan edelleen toisen topan näköalapaikalle 395 metrin korkeuteen. 

Sokeritoppavuoren laelta avautuu maailman kaunein kaupunkinäkymä, näin ainakin riolaiset väittävät. Brasilialaiset uskovat Luojan luoneen maailman kuudessa päivässä ja seitsemäntenä hän loi Rio de Janeiron. Ylhäältä avautuu satumainen näkymä siniselle Atlantille, kultaisille hiekkarannoille ja vihreille vuorille. Näiden välissä kiemurtelee hohtavan valkoisena Rion pilvenpiirtäjät. Jopa vuorten rinteille toistensa päälle kiipeilevät hökkelikylät näyttävät lintuperspektiivistä idyllisiltä.


Lue lisää täältä

Tai täältä

Sekä täältä

Rio4


Kylmyyttä pakoon Etelä-Amerikkaan

Lappi on juuri saanut pysyvän lumipeitteen. Etelässä autoilijoita varoitetaan liukkaista keleistä. Kellot on siirretty talviaikaan. Vuorokaudessa pimeyttä on enemmän kuin valoa. Itse torkun puoliunessa jossain Atlantin yläpuolella. Pitkän lennon jälkeen saavun päiväntasaajan eteläpuolelle. Täällä vuodenajat ovat päinvastoin kuin koti-Suomessa. Kevät etenee vauhdilla kohti kesää.

Kuukausi Etelä-Amerikassa vaatii hieman ennakkovalmisteluja. Pakolliset ja suositeltavat rokotukset pitää ottaa ajoissa, jotta niiden estovaikutus olisi valmiina matkan aikana. Matkalaukkuun on pakattu muun muassa hyttyskarkotetta, aurinkovoidetta, ripulilääkettä, vaaleita vaatteita, pitkähihaisia paitoja, vaelluskengät, sadeasu ja taskulamppu. Kaikkea näitä todennäköisesti valkoinen mies tarvitsee liikkuessaan olosuhteissa, joissa paikalliset asukkaat, intiaanit, elävät normaalia arkielämää.

Matkalla Maailmalla -lukijoilla on mahdollisuus lähteä mukaani Etelä-Amerikan pitkälle kiertomatkalle. Reitti kulkee alkaen Riosta läpi Amazonian sademetsän Perun Andien vuoristoon inkojen Machu Picchuun. Sieltä jatketaan Bolivian La Pazin ja Titicaca-järven kautta Argentiinaan ja Paraguayihin. Tuhansien kilometrien pitkä reitti taittuu lentäen, bussilla, taksilla, jokilaivalla, kanootilla ja patikoiden.